#fiksumpityö saavutti puoli miljoonaa suomalaista – ajatuksista koottu Fiksumman työn manifesti julkistetaan tänään

Tiedote, 8.10.2015

Tänään 8.10.2015 vietetään Kansallista Etätyöpäivää, joka tulee olemaan järjestyksessään viides ja samalla viimeinen. Etätyön tekeminen on tullut pysyvästi osaksi suomalaista työkulttuuria, ja nyt tarkoituksena on viedä suomalaisen työn tekemisen tapoja yhä kokonaisvaltaisemmin eteenpäin. Syyskuun alussa sosiaalisessa mediassa ja Kansallisen Etätyöpäivän nettisivuilla järjestetyllä joukkoistuksella heräteltiin suomalaisia kertomaan, mitä #fiksumpityö heille merkitsee. Sanoma tavoitti puoli miljoonaa suomalaista, ja erilaisia kommentteja saatiin lähes 1000. Nyt noiden ajatusten pohjalta koottu manifesti julkistetaan.

 Kansallinen Etätyöpäivä, infograafi

”Joukkoistuksessa vahvistui käsitys, että suomalaisille fiksumpi työ on tietynlaisen ajatusmaailman ja modernien työkalujen yhdistymistä. Vapaus ja luottamus ovat avaintermejä, ja niiden toteutumiseksi jokapäiväisessä työelämässä tarvitaan riittävän tehokkaita ja helppokäyttöisiä työkaluja. Näin mahdollistuu liikkuvampi työ, joka kuitenkin säilyttää yhteisöllisyyden”, sanoo Microsoft Oy:n henkilöstöjohtaja Sanna Lindner.

”Johtajuudelta odotetaan paljon. Kommenttien perusteella parhaat johtajat näyttävät suuntaa, johon kukin sitten suuntaa tyylillään. Hyvä tulevaisuuden – ja tämän päivän – johtaja mahdollistaa sen, että jokainen voi olla oman työnsä asiantuntija, ja siten myös vaikuttaa niihin tapoihin, jolla omaa työtä organisoidaan”, toteaa DNA Oy:n henkilöstöjohtaja Marko Rissanen.

”Oli ilahduttavaa huomata, miten monta suomalaista osallistui keskusteluun työelämän kehittämisestä. Se kertoo siitä, että työhyvinvoinnin ja työssä jaksamisen tematiikka kiinnostaa laajasti. Monet sanoivatkin, että kehittämiseen ja uusien käytäntöjen luomiseen pitäisi saada kaikki mukaan. Meidän mielestämme tämä on hyvä ja rohkaiseva viesti – ihmiset ovat valmiita sitoutumaan kaikkien paremman työelämän luomiseen”, sanoo Työterveyslaitoksen erikoistutkija Minna Janhonen.

”Kiitämme kaikkia paitsi joukkoistukseen myös näinä kaikkina viitenä vuotena Kansalliseen Etätyöpäivään mukaan osallistuneita toimijoita, työntekijöitä ja työyhteisöjä. Tämänvuotinen joukkoistus vie voimalla fiksumpaa työtä yhä useammalle työpaikalle. Suomalaisten nyt listaamat ideat ja ajatukset luovat osaltaan hienoa viitekehystä sille tärkeälle työelämän kehittämiskeskustelulle, jota aiomme jatkossakin käydä”, järjestäjät toteavat yhdessä.

Kansallinen Etätyöpäivä on Microsoftin, DNA:n ja Työterveyslaitoksen yhteistyöhanke. Etätyöpäivää vietetään 8.10.2015 viidettä ja viimeistä kertaa. Kampanjaa voi seurata, ja työelämän uudistukseen osallistua sen nettisivujen (www.etatyopaiva.fi) lisäksi myös Facebookissa ja Twitterissä hashtagilla #fiksumpityö ja #etätyöpäivä.

 Manifesti, Kansallinen Etätyöpäivä

Lisätietoja

Camilla Lindfors, viestintäjohtaja, Microsoft
p. 040 838 6686, [email protected]

Marko Rissanen, henkilöstöjohtaja, DNA Oy
p. +358442203230, [email protected]

Minna Janhonen, erikoistutkija, Työterveyslaitos
p.  043 824 3391, [email protected]

Microsoft

Microsoft tarjoaa mobiili- ja pilvivetoisen maailman parhaat teknologia-alustat ja tuottavuuden avaimet. Yhtiön missio on auttaa jokaista maailman ihmistä ja organisaatiota saavuttamaan enemmän. Lisätietoa osoitteessa: www.microsoft.fi ja www.microsoft.fi/uutisia. Twitterissä @MicrosoftOy

DNA

DNA Oy on suomalainen tietoliikennekonserni, joka tarjoaa yhteydenpitoon, viihtymiseen ja työntekoon laadukkaita puhe, data- ja tv-palveluita. DNA on Suomen suurin kaapelioperaattori ja johtava maksu-tv-toimija sekä kaapeli- että antenniverkossa. Yritysten osalta DNA näkee keskeisenä kasvualueena ajasta ja paikasta riippumattoman uuden työn, joka mahdollistuu älykkäillä päätelaitteilla, monipuolisilla viestintäpalveluilla ja nopeilla yhteyksillä. DNA:n liikevaihto vuonna 2014 oli 833,5 miljoonaa euroa ja liikevoitto 27,6 miljoonaa euroa. DNA:lla on yli 3,5 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Konserniin kuuluu myös DNA Kauppa, Suomen laajin matkapuhelimia myyvä myymäläketju. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi ja @DNA_Business, sekä Facebookissa.

Työterveyslaitos

Työterveyslaitos on työhyvinvoinnin tutkija, kehittäjä ja asiantuntija, joka edistää työn terveellisyyttä ja turvallisuutta sekä työntekijöiden hyvinvointia. Työterveyslaitos tarjoaa tutkittuun tietoon pohjautuvia luotettavia ja riippumattomia asiantuntijapalveluja. Työntekijöitä on 680. Laitos on itsenäinen, sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla toimiva julkisoikeudellinen yhteisö. Rahoituksesta puolet tulee valtion budjetista. Toimipisteitä on viidellä paikkakunnalla, päätoimipiste on Helsingissä.

Tags: