Microsoft aloittaa yhdessä Oulun, Tampereen, Vantaan, Helsingin, Salon, Turun ja Espoon kanssa tiiviin yhteistyön, jossa edistetään teknologian hyödyntämistä oppimisessa. Yhteensä ensi vaiheessa on mukana sata koulua, sekä peruskouluja että lukioita. Myös muut kiinnostuneet kunnat voivat liittyä mukaan yhteistyöhön ja keskusteluun.
Microsoft toivoo koko suomalaisen koulutusekosysteemin osallistuvan verkoston yhteistyöhön ja keskusteluun. Hankkeen laajennetussa ohjausryhmässä ovat esimerkiksi Opetushallitus, Kuntaliitto, OAJ, Helsingin yliopisto sekä yrityspuolelta Otavan oppimateriaalit, Sanoma Learning, Finnish Consulting Group, Innofactor, Triba ja Neoxen.
Microsoftille kyse on miljoonaluokan investoinnista kolmen vuoden aikana. Microsoft investoi etenkin opettajien koulutukseen, neuvontaan ja koulutusmateriaaleihin, jotta opetuksessa hyödyttäisiin teknologian mahdollisuuksista. Samalla halutaan varmistaa, että olemassa olevaa teknologiaa käytetään hyvin hyödyksi: esimerkiksi suomalaiskoulujen oppilaat saavat maksutta käyttöönsä Office-ohjelmistot, jos koulun opettajille on hankittu Office-lisenssi. Microsoft myös auttaa kuntia teknologiaympäristöjen suunnittelussa.
Yhteistyössä mietitään uudelleen oppimisen tavoitteita ja opettajan roolia, pohditaan tietoyhteiskunnan muutoksen vaikutuksia oppimiseen sekä parannetaan edellytyksiä sähköisen ylioppilastutkinnon ja uuden perusopetuksen opetussuunnitelman toteuttamiselle. Visiotyön pohjalta rakennettava opettajien ja koulun johtajien kehitysohjelma tähtää siihen, että koululla on valmiudet kehittää oppilaiden olemassa olevia taitoja, tiedon kriittistä tarkastelua, viestintävalmiuksia sekä kykyä ottaa vastuuta oppimisesta. Tämä tapahtuu osana kansainvälistä New Pedagogies for Deeper Learning -verkostoa. Kymmenen maata kattavaan verkostoon osallistuminen on hankkeen suomalaiskunnille maksutonta.
Aiheesta järjestetään Suomessa syksyllä seminaari kansallisille ja kansainvälisille osaajille sekä tapahtumia hankkeessa mukana oleville ja kiinnostuneille kunnille.
Tutustu myös yhteistyöohjelmalle evästykseksi osoitettuihin haasteisiin, joita ohjelman laajennettu ohjausryhmä sekä muut opettamisen ja oppimisen ammattilaiset tunnistivat.
Microsoft haluaa toimia aktiivisesti osana suomalaista yhteiskuntaa, käydä vuoropuhelua yhteiskunnan eri toimijoiden kanssa ja pohtia, miten Suomen tulevaisuuden menestystä rakennetaan. Yhtiö haluaa vaalia Nokian perintöä ja jatkaa suomessa tehtyä menestyksekästä työtä.