Kuka pelkää päivitysprosessia?

 |   Jaakko Koivisto

Microsoft Windows 10 on tällä hetkellä yksi IT-alan kuumimmista puheenaiheista niin käyttäjien kuin organisaatioiden keskuudessa. Organisaatioille haluamme kertoa esimerkin, miten siirtyminen Windows 10:een käytännössä tapahtuu, mitä tulee ottaa huomioon ja miten käyttöönotto etenee – ruusuineen ja risuineen.

Tämä on ensimmäinen teksti kolmen blogijulkaisun sarjassa, jossa tarkastelemme suomalaisen yrityksen siirtymistä Windows 10:een. Seuraavat tekstit ilmestyvät tänne Microsoftin Uutishuoneeseen ja jaetaan Microsoft Suomen Twitterissä kevään aikana.

**

160321_MS_Tornator-blog1_image

Tuttua kamaa. Tornatorin väki on Windows-konkareita, joita Windows 10 -päivitykseen lähtö ei hätkäyttänyt. Heikki Myöhänen (vas), Mika Rieppo ja Anne Savolainen ottamassa hommaa haltuun.

Pilvi ei ole enää vain puhetta. Yhä useampi organisaatio toimialasta riippumatta tunnistaa sen tarjoamat edut, ja suunnittelee siirtymää pilvipalvelupohjaiseen it-ympäristöön myös käyttöjärjestelmäratkaisuissa.

Yksi asia pilveen siirtymisessä kuitenkin pelottaa, nimittäin matka sinne. IT-päivitysprosessit mielletään tyypillisesti hermoja raastaviksi härdelleiksi, joissa mikään ei suju suunnitelmien mukaisesti. Skeptinen suhtautuminen on jäänne ajalta, jolloin päivitykset toteutettiin monimutkaisina, raskaina ja kalliina yrityksen omiin fyysisiin konesaleihin kohdistuvina rykäyksinä, jotka eivät jättäneet palveluille ja sovelluksille kehittymisen varaa.

Teknologian kehittyminen ei koske vain päivitettäviä ohjelmia tai laitteistoja, vaan se ulottuu myös päivitysprosesseihin. Pilvipalvelupohjaisten ohjelmien suurin hyöty piilee niiden jatkuvassa päivittyvyydessä. Kertainvestoinnista siirrytään näin jatkuvasti kehittyvään prosessiin, jossa ohjelmisto- ja sovelluspäivityksiä tehdään jatkuvasti asiakkaiden tarpeita kuunnellen.

On aika ottaa päivitysprosessi pois mustalta listalta ja päivittää ajatukset päivitysprojektien kulusta nykyaikaan, sillä teknologia ja siihen liittyvät prosessit kehittyvät muun maailman mukana. Ne yritykset, jotka ymmärtävät hypätä liikkuvaan junaan, saavuttavat kilpailuetua heti.

Perinteikkyys ei ole tekosyy vanhanaikaisuudelle

Yksi tällainen yritys on perinteisellä toimialalla, metsätaloudessa, vaikuttava suomalainen Tornator Oyj, jonka tulos syntyy puun tuottamisesta, hakkuuoikeuksien myynnistä sekä kiinteistöliiketoiminnasta. Suomessa, Virossa ja Romaniassa toimiva yritys on yksi ensimmäisistä Windows 10:een käyttöjärjestelmänsä päivittäneistä organisaatioista.

Tornatorin motivaatio Windows 10 -käyttöjärjestelmän käyttöönottoon syntyi yrityksen arjesta: työasemat eivät enää vastanneet tätä päivää, mikä vaikutti suoraan työnteon sujuvuuteen. Keväällä 2015 viimeisimmästä työasemien päivityksestä oli vierähtänyt kolme vuotta, ja tarve modernisoinnille kyti vahvana. Alkoi pohdinta siitä, minkälainen it-ympäristö vastaisi parhaiten Tornatorin tarpeita.

”Työasemamme olivat eläköitymisvaiheessa, mutta emme halunneet hätiköidä päätöksen kanssa. Koimme, ettei ollut mitään järkeä investoida uusiin laitteisiin ja asentaa niihin vanhaa käyttöjärjestelmää. Kuulimme huhuja uuden Windows 10:n tulevasta julkaisusta, ja päätimme lopulta odottaa sinne asti, jotta saamme päivityksestämme parhaan hyödyn irti”, kertoo Tornatorin tietohallintopäällikkö Mika Rieppo.

Yli 200 henkeä työllistävän ja Suomessa 12 paikkakunnalla toimivan yrityksen it-ympäristön päivittäminen vaatii huolellista suunnittelua ja osaavia ihmisiä. Tornator valitsi muutoksen tuekseen Inmicsin, suomalaisen perheyrityksen, joka suunnittelee, rakentaa ja ylläpitää edistyksellisiä IT-ympäristöjä.  Kumppaniyritys hallinnoi projektin kokonaisuutta alusta loppuun esivalmisteluista käyttöönottoon asti.

Perusta kuntoon esikartoituksella

Päivitysprojekti sujuu parhaiten tiiviinä asiakkaan ja kumppanin välisenä yhteistyönä, jolla taataan paitsi projektin sujuva eteneminen mutta varmistetaan myös nopea reagointikyky mahdollisten haasteiden edessä.

”Toimimme projektissa niin sanotulla asiakasta ei jätetä -mentaliteetilla: asiakkaan kohtaamat haasteet ovat myös meidän haasteitamme, jotka taklaamme yhdessä”, sanoo Inmicsin projektipäällikkö Sampo Kantola.

Päivitysprosessin ensimmäinen askel on esikartoitus, jossa suoritetaan päivitysprosessin kannalta olennaisia esivalmisteluja ja luodaan näin päivitysprojektille vahva pohja. Esikartoituksessa arvioidaan projektin realistista työmäärää, tarkistetaan eri sovellusten yhteensopivuutta Windows 10 kanssa ja kartoitetaan it-ympäristöä. Esikartoituksessa on myös hyvä pohtia, miten käyttäjädatamigraatio eli käyttäjätietojen siirtäminen vanhasta käyttöjärjestelmästä uuteen toteutetaan. Tornatorissa esikartoitus käynnistyi marraskuussa 2015 Inmicsin johdolla.

”Esikartoituksen perusteella kävi ilmi, ettei suurta ponnistusta esimerkiksi ohjelmien yhteensopivuuden kanssa tarvinnut tehdä. Neljän vuoden takainen Windows 7 -päivitys loi perustan nykyaikaiselle it-ympäristölle ja työntekijöiden toimintatavoille. Tornatorin henkilökunta koostuu kokeneista Windows-käyttäjistä, joiden päivittäisiin työkaluihin kuuluvat myös Office 365 -ohjelmat. Meillä oli toisin sanoen hyvä pohja lähteä toteuttamaan Windows 10 -päivitystä.”, Kantola jatkaa.

 

Miten paljon työtä erilaiset laite- ja ajurijärjestelmät Tornatorin 12:ssa toimipisteessä teettää kumppanilla ja miten Windows 10 -käyttöönoton pilotointi sujuu – näistä enemmän seuraavassa blogijulkaisussa!

 

Tags: ,