Kouluissa siirrytään nyt digipuheista digitekoihin

 |   Jaakko Koivisto

Teknologia on muuttanut peruuttamattomasti ihmisten toimintatapoja. Viestintä, vuorovaikutus, liiketoiminta ja monet muut yhteiskunnan toiminnot digitalisoituvat Suomessa kiihtyvällä tahdilla. Kouluissa muutos ei kuitenkaan ole ollut yhtä vauhdikasta.

Uudet opetussuunnitelmat otettiin kouluissa käyttöön tänä syksynä. Olennaisena osana uutta opetussuunnitelmaa on laaja-alainen osaaminen, jossa tieto-ja viestintäteknologiset taidot ovat keskeisessä roolissa. Viimeistään nyt on siis kouluissa omaksuttava uudet digitaaliset työkalut ja -ympäristöt aidoksi osaksi oppimista.

Microsoft tukee suomalaisia kouluja oppimisen muutoksessa ja digitalisaatiossa muun muassa tänä syksynä ilmaisilla Office 365 –webinaareilla. Lisäksi tarjoamme Oppimisen Pohjantähti -ohjelman kautta suomalaisille kunnille ja kouluille tietoa, koulutuksia sekä konkreettisia työkaluja oppimisen muutoksen toteuttamiseksi. Tähän mennessä ohjelmaan on osallistunut 120 koulua eri puolilta Suomea. Myös osana ohjelmaa olevassa pedagogisessa NPDL-ohjelmassa on mukana jo 25 kuntaa, ja lisää kuntia liittyy mukaan jatkuvasti.

Muutos käyntiin konkreettisin, pienin askelin

Koulujen digitalisaatio ei tarkoita, että kaikista opettajista pitäisi kuoriutua koodaavia digivelhoja. Hyviä tuloksia saavutetaan myös aloittamalla pienin, konkreettisin askelin. Jokainen opettaja voi sitoutua kokeilemaan jotakin uutta: laajentaa oppimista Skypen välityksellä luokan ulkopuolelle, siirtyä käyttämään sähköisiä OneNote-vihkoja tai vaikkapa ohjata oppilaat lisäämään esitelmäänsä vuorovaikutteisia ja tarinankerronnallisia elementtejä Swayn avulla.

Ympäri Suomea löytyy jo kouluja, joissa digitaalinen oppiminen on viety astetta pidemmälle. Konkreettisella tavalla uudet oppimistavat tulevat näkyväksi NET Forum -tapahtumassa 15. – 16. syyskuuta #OppiminenNYT-oppimisympäristössä, jonka olemme rakentaneet yhdessä neljän yhteistyökumppanimme kanssa. Osastolla yhdistyvät uuden opetussuunnitelman pedagogiset edellytykset, uudet oppimistavat ja tekemisen ilo. Tilassa opiskelee kahden päivän ajan kuudesluokkalaisia oppilaita uusimpia digitaalisia työvälineitä ja alustoja hyödyntäen. Messuvieraat voivat kulkea tilassa vapaasti, kysyä, havainnoida sekä hakea inspiraatiota oman opetuksen kehittämiseen.

Lue lisää Microsoftin oppimisen ja opetuksen kehittämistä tukevista hankkeista sekä koulujen digitalisaatiosta Uusi oppimisen maailma -blogistamme.

Marianna Halonen

Ohjelmapäällikkö, Opettajayhteisö, Microsoft Oy

Tags: , , ,