”Startupit, tulkaa mukaan luomaan Microsoftin kanssa jotain ennennäkemätöntä” – Microsoftin huippupuhujat nousivat lavalle Slushin toisena päivänä

 |   Jaakko Koivisto

Kaksi päivää, yli 17 000 yrittäjää, rahoittajaa ja asiantuntijaa 120 eri maasta. Neljä lavaa, satoja kansainvälisen tason puhujia. Kolmet bileet, kymmeniä huippuesiintyjiä. Tätä kaikkea on tämän vuoden Slush, jossa Microsoft on mukana yhtenä pääyhteistyökumppaneista. Slushin toisena päivänä kävijät pääsivät muun muassa kuulemaan HoloLens-guru Ilan Spillingerin keynotea HoloLensin kehitysvaiheista, Azure-huippuasiantuntija Thomas Contén näkemyksiä lohkoketjuista sekä tutustumaan Microsoftin osastolla NEMO Project-, AJR Solutions- ja Evervest-startupeihin.

Eilen näyttävästi käynnistyneen Slushin toinen päivä alkoi Messukeskuksessa Microsoftin osalta heti aamusta, kun Microsoftin yhteistyöstartupit olivat valmiina esittelemään palveluitaan Microsoftin hämärässä hehkuvalla messualueella.

Leijuvien viherkasvien ja isojen näyttöjen viereen oli kannettu myös perinteisiä keinutuoleja. ”Tässä testattavat ihmiset voivat istua samalla kun testaamme, mitä kaikkea tunteisiin liittyvää dataa heistä voi mitata”, NEMO Project -startupin Tommi Makkonen kertoo. NEMO Projectin osallistuja pääsi kokeilemaan, mitä kaikkea tunteisiin liittyvää tietoa hänestä voidaan paljastaa sekä kuinka synkronoituneita hänen ja hänen ystävänsä tunnesignaalit olivat. Demossa kahteen osallistujaan kiinnitettiin elektrodeja, joiden avulla mitattiin sykettä, aivotoimintaa ja ihon sähkönjohtavuuden muutoksia. Lisäksi konenäköalgoritmi katseli osallistujien kasvoja ja tunnisti ilmeistä perustunteita. Startup on mukana Microsoftin BizSpark-ohjelmassa.

NEMO Projectin tiimi oli tyytyväinen Slush-kokemukseen. ”Microsoftin messualue on ollut täydellinen meille”, Makkonen sanoo. ”Olemme päässeet esittelemään mittaustekniikkaamme sekä kuluttajille että yrityksille, joista monet ovat jo olleet valmiina jo tilaamaan meidät tekemään työntekijöille mittauksia. Tulemme Slushin aikana mittaamaan jopa 100 ihmistä!”

NEMO Projectissa tunnesignaaleja mittaamassa.
NEMO Projectissa tunnesignaaleja mittaamassa.

Toinen torstaina Microsoftin alueella hehkuva startup oli suomalaisten sijoitukset automatisoimaan pyrkivä Evervest. ”Olemme pian käynnistämässä Suomen ensimmäisen, täysin automatisoidun varainhoitopalvelun”, Evervestin Timo Tähtinen kertoo.

Evervest on tullut Microsoftin mukana Slushiin esittelemään tuotettaan uusille asiakkaille. ”Aloitamme toimintamme pian, joten haluamme tavoittaa mahdollisimman paljon potentiaalisia asiakkaita. Microsoftin alueen sijainti isojen lavojen välissä on loistava, ja kuluttajille suunnattu tuotteemme on saanut mukavasti huomiota.”

Evervest on mukana BizSpark-ohjelmassa ja sen koko tekninen ympäristö toimii Microsoft Azuren päällä. ”Seuraavaksi liitymme BizSpark+ -ohjelmaan ja aloitamme palvelumme jatkokehityksen”, Tähtinen sanoo.

Kolmas Microsoftin teknologiaa käyttävä startup paikalla oli AJR Solutions. ”Olemme porukka vanhoja microsoftilaisia ja rakennamme asiakkaillemme maailman kehittyneimpiä IoT-palveluja Microsoftin teknologioilla”, AJR Solutionsin toimitusjohtaja Antti Ristolainen kertoo. Yritys oli saapunut Slushiin pääasiassa etsimään asiakkaita. ”Microsoftin ständi on loistava meille, tämä on todella hyvällä paikalla ja olemme saaneet jo huippuliidejä.”

HoloLens: Tulevaisuus silmillä

Microsoftin torstain kiinnostavimpia kohteita oli Slushissa järjestetty HoloLensillä toteutettu Slushpolis Experience -demo. Ilman HoloLens-laseja esittelytila näytti karulta, keskellä huonetta oli yksinäinen tyhjä puupöytä. Lasit päässä tila kuitenkin muuttui täysin. HoloLensin yhdistetyn todellisuuden avulla puupöydälle nousi ensin esiin kolmiuloitteinen näytelmä, jonka Microsoftin kumppani Deeptale on suunnitellut.

Näytelmän jälkeen pöydälle aukesi näkymä Slushpolikseen, tulevaisuuden startup-kylään, joka visiossa nousisi Espoon Keilaniemeen. Slushpolis Experience imaisi mukaansa Microsoftin yhteistyökumppani Trimblen toteuttamaan HoloLens-demoon pelkästään torstain aikana yli sata kokeilijaa.

Lohkoketjuja ja virtuaalitodellisuutta

Iltapäivällä Slushin Black Stagen lavalla nähtiin lohkoketjujen viisi huippuasiantuntijaa, joukossa Microsoftin Thomas Conté. Azure-guru Conté on ollut mukana kehittämässä Microsoftin ja asiakkaiden globaaleja lohkoketjuprojekteja.

Viisikko keskusteli lohkoketjujen tarjoamista mahdollisuuksista sekä niiden nykyisistä käyttökohteista. Keskustelijat nostivat esille lohkoketjujen roolin digitaalisen arvon siirtäjänä. Tulevaisuudessa erilaista arvoa, oli se sitten rahaa, sopimuksia, sertifiointeja tai tutkintotodistuksia voidaan lähettää ja vastaanottaa netissä yhtä helposti kuin nykyään voidaan lähettää sähköposteja.

”Lohkoketjut myös palauttavat jokaisen meidän omistamamme arvon hallinnan meille takaisin”, Conté sanoi. ”Tällä hetkellä digitaalinen rahamme on pankkien hallinnassa ja esimerkiksi tutkintotodistuksemme arvo ja aitous pitää tarkistaa yliopistolta.”

”Tulevaisuudessa lohkoketjujen ansiosta pystymme itse hallitsemaan digitaalista omaisuuttamme”, Conté sanoi. ”Lisäksi teknologian myötä voimme tarkistaa vaikkapa ostamamme paidan merkin aitouden tai ostamamme raaka-aineiden kestävyyssertifikaatit.”

Myöhemmin iltapäivällä Slushin Engine Roomin lavalle nousi Microsoft HoloLensin globaali johtaja Ilan Spillinger. Hän kertoi HoloLensin kehityksen historiasta sekä teknologian tarjoamista mahdollisuuksista.

”Tavallisesti uusi kuluttajatuote suunnitellaan uudistamalla esimerkiksi laitteen ohjelmiston käyttöliittymä tai sen fyysinen käyttötapa. HoloLensin kanssa päätimme mullistaa molemmat”, Spillinger kertoi.

Jo nyt HoloLensin mahdollisuuksia hyödynnetään esimerkiksi autojen suunnittelussa ja keittiöiden rakentamisessa. ”HoloLens tarjoaa uskomattomia mahdollisuuksia yhdistetyn todellisuuden parissa”, Spillinger sanoi. ”Startupit, nyt on teidän vuoronne! Tulkaa mukaan luomaan Microsoftin kanssa jotain ennennäkemätöntä.”

Microsoft haluaa kiittää kaikkia kumppaneitaan sekä startupeja, yrittäjiä, microsoftlaisia ja Slushin upeita vapaaehtoisia, jotka tekivät tämän vuoden Slushista mahtavan kokemuksen! Microsoft jatkaa yhteistyötään startupien parissa myös Slushin jälkeen. Lue lisää Microsoftin uudesta IoT Paja -hankkeesta sekä muista Microsoftin startup-ohjelmista.

Tags: ,