Microsoft Oy on nimittänyt uusia johtajia viestintään, pilvipalveluliiketoimintaan, pienten ja keskisuurten yritysten ja kumppaneiden liiketoimintaan sekä talousjohtoon

 |   Jaakko Koivisto

Microsoft Oy kasvattaa digitalisaatio- ja viestintäosaamistaan neljän merkittävän rekrytoinnin avulla. Anne Alarotu on aloittanut yhtiön uutena viestintäjohtajana, Arto Kettula pilvipalveluliiketoiminnan johtajana ja Jussi Tolvanen pienistä ja keskisuurista yrityksistä ja kumppaneista vastaavana johtajana. Lisäksi Matteo Rinaldi on nimitetty yhtiön talousjohtajaksi.

Microsoft Oy:n toimitusjohtaja Pekka Horo on erittäin iloinen siitä kokemuksesta ja osaamisesta, jonka neljä uutta asiantuntijaa tuovat organisaatioon: “Haluamme Microsoft Oy:ssä tukea kaikenkokoisia asiakkaitamme ja kumppaneitamme liiketoiminnan digitalisoinnissa ja uusien kasvumahdollisuuksien toteuttamisessa. Annella, Artolla ja Jussilla on laajaa kokemusta erilaisista yrityksistä, ja heidän osaamisensa täydentää erinomaisesti kyvykästä tiimiämme. Matteo tuo Microsoft Oy:n organisaatioon laajamittaista kokemusta eri taloushallinnon tehtävistä Microsoftin sisällä.”

Anne Alarotu

Microsoft Oy:n viestintäjohtajana Anne Alarotu varmistaa Microsoftin näkökulmien esille tulon eri kanavissa käytävissä keskusteluissa siitä, miten kehittyvät teknologiat muuttavat maailmaa. Hänellä on 15 vuoden kokemus markkinointiviestinnästä sekä vahvaa osaamista erityisesti teknologiasta ja ajatusjohtajuuden rakentamisesta. Ennen Microsoftille siirtymistään Anne johti markkinointia ja viestintää Deloittella Suomessa ja työskenteli Nokian globaalin viestinnän tiimissä.

”Digitalisaatio on tällä hetkellä yksi ahkerimmin käytetyistä trendisanoista. Johtavana digitalisaation mahdollistajana Microsoftin on johdettava myös keskustelua aiheesta”, Anne kertoo. ”Microsoftin on kuvattava selkeästi, miten teknologia auttaa meitä yksilöinä saavuttamaan enemmän töissä ja kotona, sekä miten teknologia auttaa yrityksiä ja organisaatioita rakentamaan tulevaisuuttaan ja yhä parempia palveluita asiakkailleen.”

Arto Kettula

Arto Kettulan vastuualueena ovat nopeasti kehittyvät, älykkäät pilvipalvelut ja niiden valjastaminen Microsoftin asiakkaiden käyttöön. Näihin ratkaisuihin kuuluvat Microsoftin infrastruktuuri-, pilvialusta- ja data-alustaratkaisut sekä kehitystyökalut ja yritysten mobiili- ja turvallisuusratkaisut. Artolla on vahva toimialaymmärrys sekä 17 vuoden kokemus Amazonilta, Oraclelta, IBM:ltä ja Citrixiltä. Hänellä on myös läheiset yhteydet Microsoftin laajaan kumppaniverkostoon.

”Pilvipalvelut ja datalähtöinen digitalisaatio ovat vasta alkutaipaleellaan, ja Microsoftilla on ainutlaatuinen asema johtaa tätä muutosta sekä auttaa yrityksiä ja yksilöitä parempiin tuloksiin”, Arto toteaa.

Jussi Tolvanen

Jussi Tolvanen tulee Microsoftille Avanadelta, missä hän toimi yhtiön Suomen toimitusjohtajana. Jussilla on laaja kokemus teknologia-alalta, ja hän on työskennellyt aiemmin johtotehtävissä Fujitsulla, HP:llä ja Fordilla. Uudessa tehtävässään Jussi ryhtyy luotsaamaan pienten ja keskisuurten yritysten digitaalista muutosta yhdessä Microsoftin laajan kumppaniverkoston kanssa.

”Asiakkaiden odotukset ja käyttäytyminen muuttuvat jatkuvasti, ja yritysten on uudistettava liiketoimintamallinsa, jos ne haluavat menestyä myös tulevaisuudessa”, Jussi sanoo. ”Microsoftilla on parhaat alustat ja tuottavuuspalvelut mobiili- ja pilvivetoiseen maailmaan. Tämä mahdollistaa muutoksen ja luo tuloksia niin asiakkaille kuin kumppaneillekin.”

Matteo Rinaldi

Matteo Rinaldi on ottanut vastuulleen Microsoft Oy:n talousjohtajan tehtävän Kyle Vikströmin äitiysloman ajaksi. Matteo on rahoitusalan huippuosaaja, joka on työskennellyt Microsoftilla 13 vuoden ajan eri markkinoilla lukuisissa taloushallinnon johto- ja kehitystehtävissä, viimeksi Italiassa controllerina. Ennen Microsoftia Matteo työskenteli investointipankissa.

“Microsoftilla on Suomessa kunnianhimoiset liiketoimintatavoitteet. Olen innoissani, että pääsen liittymään Suomen menestyksekkääseen tiimiin ja perehtymään suomalaiseen kulttuuriin”, Matteo kertoo. ”Käytettävissä olevan datan määrä kasvaa jatkuvasti. Myös taloushallinnossa tulisi siirtyä tietojen analysoinnista tiedon pohjalta tuotettavaan liiketoimintanäkemykseen ja tiedolla johtamiseen.”

Anne, Jussi ja Matteo liittyvät Microsoftin hiljattain julkistettuun uuteen johtoryhmään.

Lisätietoja:
Viestintäjohtaja Anne Alarotu
[email protected]
puh. 050 487 1308

Microsoft Microsoft tarjoaa mobiili- ja pilvivetoisen maailman parhaat teknologia-alustat ja tuottavuuden avaimet. Yhtiön missio on auttaa jokaista maailman ihmistä ja organisaatiota saavuttamaan enemmän. Lisätietoa osoitteessa: www.microsoft.fi ja www.microsoft.fi/uutisia. Twitterissä @MicrosoftOy

Microsoft ja Suomi 100 Microsoft juhlistaa kumppaniensa kanssa 100-vuotiasta itsenäistä Suomea investoimalla oppimisen, yrittäjyyden ja työelämän kehittämiseen, ja haluaa näin osallistua Suomen tulevaisuuden rakentamiseen. Lue lisää Microsoftin Suomi 100 -hankkeista täältä.

Tags: ,