Microsoft uudistaa perhevapaitaan: palkallista vapaata isille kuusi viikkoa ja läheisen hoitoon neljä viikkoa

 |   Microsoft News Center

Microsoft laajentaa vuoden alussa perhevapaitaan lisätäkseen työntekijöidensä uramahdollisuuksia ja työhyvinvointia sekä tuodakseen enemmän joustoa perhe-elämän ja työn yhdistämiseen.

Microsoft tarjoaa työntekijöilleen laajennetun perhevapaan sekä uuden edun, läheisen hoitovapaan. Laajennetun perhevapaan myötä Microsoftin työntekijöille maksetaan isyysvapaalla täyttää palkkaa nykyisen kuuden päivän sijaan kuudelta viikolta. Etuus koskee myös adoptiolasten vanhempia, sekä isiä että äitejä. Äitiysvapaalla Microsoft maksaa täyttä palkkaa nykyisen kolmen kuukauden sijasta viisi kuukautta. Läheisen hoitovapaa puolestaan mahdollistaa neljän viikon palkallisen vapaan, kun sairas läheinen vaatii hoitoa.

Perhevapaiden uudistamisella Microsoft haluaa tukea työntekijöidensä hyvinvointia ja urakehitystä erilaisissa olosuhteissa.

”Työura on monille tärkeä, mutta vielä tärkeämpää on se, että työnantaja voi tulla vastaan silloin, kun työntekijän perhetilanne vaatii työyhteisöltä joustoa, esimerkiksi lapsen syntymän tai adoptoinnin tai läheisen sairastumisen yhteydessä”, sanoo Microsoft Oy:n toimitusjohtaja Pekka Horo. ”Uudet linjaukset ovat tärkeä osa pyrkimystämme kasvattaa työkulttuurimme monimuotoisuutta ja tasa-arvoa. Toivomme myös, että isyysvapaan palkallisen jakson kasvattaminen kuudesta päivästä kuuteen viikkoon tuo perheille taloudellista lisäturvaa ja edistää perhevapaiden jakamista vanhempien kesken.”

Uusi neljän viikon palkallinen läheisen hoitovapaa koskee laajasti perheen eri jäseniä kuten työntekijän omia vanhempia, lapsia, lapsenlapsia, avio- tai avopuolisoa ja tämän lapsia sekä appi- ja kasvattivanhempia silloin, kun heidän sairautensa esimerkiksi vaatii sairaalahoitoa tai aiheuttaa tilapäistä kyvyttömyyttä normaaliin toimintaan.

”Aina elämä ei mene suunnitelmien mukaan. Monilla työntekijöillämme on pieniä lapsia tai ikääntyvät vanhemmat. Haluamme läheisen hoitovapaalla taata työntekijöillemme mahdollisuuden keskittyä olennaiseen, jos läheinen sairastuu vakavasti”, toteaa Microsoftin henkilöstöjohtaja Kati Laurikainen. ”Läheisen hoitovapaa ottaa myös huomioon erilaiset perhemallit ja mahdollistaa esimerkiksi puolison lasten tai puolison vanhempien hoidon, oli kyse avio- tai avoliitosta.”

Uudistunut isyysvapaa ja uusi läheisen hoitovapaa astuvat voimaan Suomessa välittömästi ja kaikissa muissakin Microsoftin maissa viimeistään tammikuun aikana.

Lisätietoja:
Anne Alarotu, viestintäjohtaja, Microsoft Oy
[email protected]
puh. 050 487 1308

Microsoft tarjoaa mobiili- ja pilvivetoisen maailman parhaat teknologia-alustat ja tuottavuuden avaimet. Yhtiön missio on auttaa jokaista maailman ihmistä ja organisaatiota saavuttamaan enemmän. Lisätietoa osoitteessa: www.microsoft.fi ja www.microsoft.fi/uutisia. Twitterissä @MicrosoftOy

Microsoft ja Suomi 100 – Microsoft juhlistaa kumppaniensa kanssa 100-vuotiasta itsenäistä Suomea investoimalla oppimisen, yrittäjyyden ja työelämän kehittämiseen, ja haluaa näin osallistua Suomen tulevaisuuden rakentamiseen. Lue lisää Microsoftin Suomi 100 -hankkeista täältä.

 

Päivitetty 11.1.2018 äitiysvapaan tiedoilla.