Onrego on Microsoftin Vuoden Kumppani Suomessa

Jun 7, 2018   |   Microsoft News Center

Microsoft Oy on valinnut digitalisaatioon ja pilviteknologioihin erikoistuneen Onregon Vuoden Kumppaniksi Suomessa.

”Pilvipalveluilla on valtava merkitys Suomen digitalisaation edistämisessä ja teknologian hyödyntämisessä talouden kasvun tueksi. Onrego on auttanut suurta joukkoa suomalaisia yrityksiä ja organisaatioita aloittamaan julkisen pilven käytön ja toiminut asiakkaidensa neuvonantajana pilveen siirryttäessä. Onrego on ottanut myös vahvan yhteiskunnallisen roolin luomalla julkisen pilven ammattitutkintokoulutuksen. Tämä on erinomainen esimerkki siitä, mitä yritykset voivat tehdä täyttääkseen teknologiaosaajien vajetta ja vahvistaakseen digitalisaatio- ja pilviteknologioiden osaamista Suomessa”, perustelee valintaa Microsoft Oy:n toimitusjohtaja Pekka Horo.

Onrego auttaa asiakkaitaan aloittamaan ja vahvistamaan pilvipalvelujen hyödyntämistä liiketoimintojensa ja kasvunsa tueksi sekä hyödyntämään digitalisaation ja teknologian mahdollisuuksia. Yritys tarjoaa niin konsultointi- ja arkkitehtipalveluita kuin ylläpito- ja tukipalveluita.

”Tämä palkinto on osoitus siitä, että visiomme, toimintamallimme ja ratkaisuvalikoimamme on aidosti hyvä ja toimiva ja että asiakkaamme luottavat meihin. Onregon tiimiä kiitän valtavasta kehittymisestä, innokkuudesta ja eteenpäin pyrkimisestä sekä asiakaspalvelun upeasta tasosta. Microsoftin sujuvan ja erinomaisen yhteistyön, jatkuvasti kehittyvän kumppanuuden ja loistavien palveluiden ansiosta me ratkaisemme asiakkaidemme ongelmia”, sanoo Onregon toimitusjohtaja Jarno Mäki.

Digitalisaation edistämisestä palkittiin myös viisi muuta kumppania

Vuoden kumppanin nimeämisen lisäksi Microsoft antoi tunnustuksen Digialle vuoden digitalisaatiokumppanina. Digia on lukuisilla projekteillaan auttanut suomalaisia organisaatioita täyttämään digitalisaatiotarpeitaan. ”Tavoitteemme on toimia näkemyksellisenä uudistajana auttamalla yrityksiä hyödyntämään digitalisaation mahdollisuuksia parhaalla mahdollisella tavalla. Useimmiten liiketoiminnan digitalisointi lähtee liikkeelle ydinprosesseista, mihin Microsoft tarjoaa ylivoimaiset työkalut. Olemme esimerkiksi auttaneet Gasumia yhtiön digitaalisessa transformaatiossa yhdistämällä Azure-pilven, Dynamics-teknologian ja analytiikan uudella tavalla joustavaan liiketoiminnan analysointiin ja raportointiin sekä edistyneen analytiikan hyödyntämiseen liiketoimintapäätöksien tueksi”, iloitsee tunnustuksesta Digian Ari Rikkilä, johtaja, myynti ja markkinointi.

Samalla Microsoft nimesi Cloudrivenin vuoden ohjelmistokehittäjäkumppaniksi. Cloudrivenin Happit-ohjelmisto tukee erinomaisella tavalla kaikkien uutta teknologiaa käyttävien oppimisprosessia kaikilla toimialoilla. ”Se, että Microsoft vahvisti ohjelmistokehittäjäkumppaneiden roolia strategissaan, tuli Happitin osalta erinomaiseen väliin. Kansainvälisesti skaalautuvan teknologian lisäksi Microsoft-ekoysysteemi tarjoaa täydellisen alustan kansainväliselle kasvustrategiallemme”, iloitsee nimityksestä Happit-kumppaniekosysteemistä vastaava johtaja JP Wirta.

Paikallisten kumppaninimityksien lisäksi kolme suomalaista kumppania on valittu finalisteiksi Microsoftin kansainvälisiin kumppanikilpailuihin: Sulava Oy valittiin finalistiksi  Modern Workplace Transformation Award -kategoriassa, eCraft Oy Dynamics 365 for Field Service Award -kategoriassa sekä Nordcloud Open Source Applications & Infrastructure on Azure -kategoriassa.

“Todellinen pilviajan yhteistyö on jotain aivan muuta kuin pelkkää teknologiaa: se on kyky auttaa asiakkaita ja tehdä heidän kanssaan strategista yhteistyötä. Tuodaksemme asiakkaillemme aivan uudenlaisia palveluita loimme Microsoftin kanssa yhteisen vision tulevasta tekemisestä ja olemme tehneet yhdessä töitä sen ja asiakkaidemme eteen niin Suomessa kuin globaalisti”, sanoo Sulava Oy:n toimitusjohtaja Aki Antman.

”Liikkuvan kenttätyön ohjaus on ollut eCraftin liiketoiminnan ydintä jo yrityksen perustamisesta alkaen. Tämä tunnustus osoittaa, että pystymme todella tuottamaan asiakkaillemme lisäarvoa Dynamics 365 Field Servicellä ja sen että eCraftin osaajat on tämän alan ehdotonta kärkeä maailmanlaajuisesti”, sanoo Petri Räsänen, eCraftin innovaatiojohtaja.

”Kansainvälinen kilpailu oli äärimmäisen kovaa, ja toinen sija yli 2900 yrityksen joukosta antaa tunnustusta Nordcloudin kansainvälisen tason osaamisesta, kyvykkyydestä ja tuloksista sekä Microsoftin Azuressa-pilviteknologioissa että avoimen lähdekoodin ympäristöissä. Nordcloud on panostanut voimakkaasti Azure-osaamiseen, ja olemme erittäin ylpeitä voidessamme tukea asiakkaitamme heidän pilveistys- ja digitalisointihankkeissa”, iloitsee Sari Aumo, Azure-liiketoiminnan johtaja, Nordcloud.

”Suomessa on erittäin tärkeää vahvistaa digitalisaatio-osaamista niin yrityksissä kuin julkisella sektorilla sekä myös eri vaiheessa olevissa startupeissa. Tässä suuri merkitys on meidän lähes parilla tuhannella kumppanillamme, joissa noin 40 000 Microsoft-teknologioiden asiantuntijaa auttavat asiakkaitaan kasvamaan ja menestymään teknologian avulla. Kaikki nyt tunnustuksen saaneet kumppanit ovat omalla osaamisellaan edistäneet digitalisaatiota suomalaissa organisaatioissa menestyksekkäästi”, sanoo Microsoftin kumppaniliiketoiminnasta sekä pienistä ja keskisuurista asiakkaista vastaava johtaja Jussi Tolvanen.

Päivitetty 10.6. Nordcloudin sijoituksella.

Lisätietoja:

Jussi Tolvanen, Microsoft Oy, 0405477925, jussi.tolvanen@microsoft.com
Jarno Mäki, Onrego, jarno.maki@onrego.fi

Microsoft
Microsoft tarjoaa mobiili- ja pilvivetoisen maailman parhaat teknologia-alustat ja tuottavuuden avaimet. Yhtiön missio on auttaa jokaista maailman ihmistä ja organisaatiota saavuttamaan enemmän. Lisätietoa osoitteessa: www.microsoft.fi ja news.microsoft.com/fi-fi/. Twitterissä @MicrosoftSuomi