Microsoft palkitsee Nordcloudin Vuoden Kumppanina Suomessa – teknologiakumppanit saavat tunnustusta digitalisaation edistämisestä suomalaisissa yrityksissä ja organisaatioissa

 |   Microsoft News Center

Microsoft on antanut vuosittaiset kumppanitunnustukset kolmelle teknologiakumppanilleen: Vuoden Kumppaniksi Suomessa valittiin Nordcloud, Vuoden Ohjelmistotalokumppaniksi Sininen Meteoriitti ja Vuoden Digitalisaatiokumppaniksi Efima. Huomionosoitukset ovat tunnustus kumppaniyritysten tekemästä kattavasta työstä suomalaisten yritysten ja organisaatioiden digitalisaation edistämiseksi.

Microsoft palkitsee vuosittain Suomessa sekä maailmanlaajuisesti kumppaneitaan innovoinnista, digitalisaation edistämisestä ja erinomaisista asiakkaille tuotetuista teknologiaratkaisuista. Vahvasti kumppanivetoisena yrityksenä Microsoft tekee Suomessa yhteistyötä noin 2 000 teknologiakumppaninsa ja näiden 40 000 teknologia-asiantuntijan kanssa.

”Erityisesti tässä koronapandemian aiheuttamassa taloudellisessa tilanteessa yritysten on tärkeä löytää uusia tapoja hyödyntää teknologiaa kasvun, tehokkuuden, palvelukehityksen, asiakaskokemuksen ja yhteistyön edistämiseksi. Samalla yritysten pitää kehittää osaamistaan ja löytää itselleen oikeat teknologiakumppanit saadakseen teknologiasta suurimmat hyödyt. Suomessa on valtava joukko taitavia, innovatiivisia ja asiakaslähtöisiä teknologiayrityksiä tätä varten”, sanoo Microsoft Oy:n kumppaniliiketoiminnasta vastaava johtaja Katarina Engblom.

Nordcloud valittiin Vuoden Kumppaniksi Suomessa 2020

Euroopan laajuisesti toimiva Nordcloud edistää yritysasiakkaidensa digitaalista transformaatiota pilviteknologioilla ja -työkaluilla. Yrityksen yli 400 pilviasiantuntijaa huolehtivat asiakkaiden koko pilvimatkasta alkaen pilvistrategiasta arkkitehtuuri-, koulutus- ja migraatiopalveluiden kautta aina ylläpitoon ja hallinnointiin.

”Valitsimme Nordcloudin Vuoden Kumppaniksemme jo toista vuotta peräkkäin heidän ansiokkaan ja vahvan pilviteknologiatyönsä ansiosta. Nordcloud hyödyntää monipuolisesti Azure-pilviteknologiaamme yhteisten asiakkaidemme hyväksi, ja viimeisen vuoden aikana yhteistyömme on lujittunut entisestään. Nordcloudin vahvuutena on myös uusien pilvipohjaisten palveluiden jatkuva kehittäminen”, jatkaa Engblom.

”Kiihdytämme asiakkaidemme digitaalista transformaatiota tukemalla turvallista ja nopeaa pilvimatkaa Azureen. Microsoftin vuoden kumppanina keskitymme kehittämään jatkuvasti johtavia automatisoituja palveluitamme, jotka ovat yhteensopivia Microsoftin Azure-hallintamallin (Cloud Adoption Framewok, CAF) kanssa. Yhteistyössä Microsoftin kanssa voimme tarjota parhaan mahdollisen arvon asiakkaillemme”, sanoo Nordcloudin toimitusjohtaja Jan Kritz.

Sininen Meteoriitti valittiin Vuoden Ohjelmistotalo -kumppaniksi

Sininen Meteoriitti saa Microsoftin Vuoden Ohjelmistotalo -tunnustuksen jo toisen kerran peräkkäin. Sinisen Meteoriitin Valo Digital Workplace -tuoteperhe on jatkanut menestyksekkäästi kansainvälistymistään nopeasti laajentuneen globaalin kumppaniverkoston tuella. Investoinnit jatkuvaan tuotekehitykseen takaavat Valo-ratkaisujen kehittymisen ja laajenemisen nykyasiakkaillakin kiitettävällä vauhdilla. Keväällä Sininen Meteoriitti auttoi koronaviruspandemian keskellä luovivia yrityksiä tarjoamalla uuden Crisis Management Site -laajennuksen Valon osana, ja syksyllä Valo for Microsoft Teams yhdistää digitaalisen työympäristön kanavat.

”Sydämellinen kiitos Microsoftille tiiviistä yhteistyöstä vuosien varrella! Mahtavaa olla jälleen vuoden paras Microsoft-ohjelmistotalo Suomessa. Juhlimme tätä hienoa saavutusta monikansallisessa työyhteisössämme, digitaalisesti yhdessä totta kai. Työskentelemme intohimoisesti ja digisydän edellä. Tavoitteemme on luoda maailman paras ja rakastetuin digitaalinen työpäiväkokemus. Jatkamme palkittujen tuotteidemme kehittämistä ja modernin työkulttuurin edistämistä, yhdessä maailmanlaajuisen kumppaniverkostomme kanssa – matkamme on vasta alussa”, sanoo Sinisen Meteoriitin toimitusjohtaja Pekka Walkama.

Efima valittiin Vuoden Digitalisaatiokumppaniksi

Vuoden Digitalisaatiokumppaniksi valittu Efima tukee ja tehostaa suurten ja keskisuurten yritysten liiketoimintaa toiminnanohjauksen ja taloushallinnon, ohjelmistorobotiikan ja tekoälyn ratkaisuilla, ulkoistuspalveluilla ja konsultoimalla. Efima on vahvasti kasvua hakeva yritys, joka kehittää ennakkoluulottomasti palveluitaan teknologian hyödyntämiseksi. Yrityksellä on erinomainen kyky yhdistää taloushallinto- sekä liiketoimintaprosessiosaamistaan ja Microsoftin ratkaisuja asiakkaidensa hyväksi.

”Efima on innovatiivinen edelläkävijä Microsoft-pohjaisten pilvipalveluna toimitettavien taloushallinto- ja toiminnanohjausratkaisujen kehittäjänä ja asiakkaiden osaavana kumppanina. Tämä tunnustus on osoitus siitä, että strategiset valintamme ovat osuneet kohdalleen ja systemaattinen ja pitkäjänteinen työ, jolla olemme nousseet pienestä haastajasta markkinajohtajaksi, on huomioitu myös laajemmin. Olen erittäin ylpeä meidän huippuammattilaisistamme ja tämä tunnustus kuuluu kaikille efimalaisille”, sanoo Efiman toimitusjohtaja Tero Salminen.

Vuoden Kumppani -tunnustuksen saaneita yrityksiä kaikkialta maailmasta juhlistetaan virtuaalisessa Microsoft Inspire -kumppanitapahtumassa heinäkuussa Las Vegasissa.

Lisätietoja:

Anne Alarotu

Viestintäjohtaja, Microsoft Oy

Puh. 0504871308

Anne.alarotu(a)microsoft.com