Koronaviruksen aiheuttamassa tilanteessa monilla organisaatioilla on vaikeuksia vastata asiakkaidensa muuttuviin tarpeisiin. Osa ihmisistä on opetellut täysin uusia tapoja tehdä työtä, kun taas yhteiskunnan kannalta kriittisten alojen työntekijät pyrkivät löytämään uusia tapoja tehdä työtään turvallisesti maailmanlaajuisen terveyskriisin ja taloudellisen epävarmuuden vallitessa. Samalla kasvava osuus ihmisistä on vailla työtä.
Haasteidenkin keskellä on toivoa ja mahdollisuuksia – sekä yksilöille että organisaatioille. Useat yritykset ja organisaatiot ovat ottaneet käyttöön uusia teknologioita löytääkseen ratkaisuja haasteisiinsa ja kehittävät samalla organisaation kyvykkyyksiä ja löytävät uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Digitalisaatio on uudistanut organisaatioiden toiminnan kaikkia osa-alueita ja parantanut niiden joustavuutta ja kykyä selviytyä muutostilanteissa.
Tällä viikolla Microsoft Ignite 2020 -tapahtumassa esittelemme uusia työkaluja ja palveluja, jotka on suunniteltu auttamaan jokaista ihmistä ja organisaatiota kehittämään omaa sopeutumiskykyään Microsoftin teknologioita hyödyntäen. Tämä on kooste Ignite 2020 -tapahtumamme uutisista.
Pilvipalveluasiakkaat:
- Dynamics 365 auttaa organisaatioita digitalisoimaan koko liiketoimintansa, jotta ne voivat sopeutua nopeasti muuttuviin markkinaolosuhteisiin. Esittelemme uusia ominaisuuksia asiakaspalveluun ja toimitusketjun hallintaan, jotka ovat kriittisiä osa-alueita asiakastyytyväisyyden parantamisessa etenkin nykyisessä toimintaympäristössä. Nämä parannetut ratkaisut voi ottaa käyttöön sellaisenaan, ja ne on myös helppo skaalata ja muokata organisaation yksilöllisiin tarpeisiin.
- Dynamics 365 Customer Service -palveluun julkaistaan ennakkoversiona Azure Communication Services -palvelulle perustuva puhekanava. Puhe lisättynä nykyisiin monikanavaisiin toiminnallisuuksiin auttaa asiakkaitamme tarjoamaan asiakkailleen saumattoman, kokonaisvaltaisen asiakaspalvelukokemuksen yhden Microsoftin pilveen rakennetun ratkaisun kautta.
- Kaksi uutta lisäosaa Dynamics 365 Supply Chain Management -palveluun parantavat näkyvyyttä toimitusketjun eri osiin ja auttavat asiakkaita vastaamaan kysynnän ja tarjonnan nopeisiin muutoksiin. Uuden Cloud and Edge Scale Unit -lisäosan avulla organisaatiot voivat suorittaa kriittisiä varastoinnin ja tuotannon työkuormia reunalaskentana Azure Stack -laitteilla. Tämä parantaa järjestelmien sopeutumiskykyä ja varmistaa häiriöttömän toiminnan, vaikka järjestelmä tilapäisesti irrotettaisiin pilvipalvelusta. Uuden Inventory Visibility -lisäosan avulla suuret vähittäiskaupat ja tuotantolaitokset voivat helposti käsitellä miljoonia tapahtumia minuutissa ja tarkistaa varastotilanteen eri kanavissa tarkasti reaaliajassa.
- Turvallinen, tehokas viestintä asiakkaiden ja työntekijöiden kanssa on ratkaisevan tärkeää. Julkaisimme tänään Azure Communications Services -palvelun, jonka avulla kehittäjät voivat rakentaa yritystason viestintäkokemuksia eri laitteille ja alustoille hyödyntäen samaa suojattua alustaa kuin Microsoft Teams.
- Yritykset ottavat enenevässä määrin käyttöön hybridipilviratkaisuja, jotka auttavat mahdollistamaan etätyön, priorisoimaan IT-investointeja ja hyödyntämään pilvilaskentaa laajemmin. Julkaisimme päivityksiä Azuren hybridiratkaisuja tukeviin pilvipalvelimiin, -palveluihin ja -laitteisiin, mukaan lukien Azure Arc -hallintapalvelimiin, Azure Arc -hallintadatapalveluihin ja Azure Stack Edgeen.
- Tuomme Azure Cognitive Services -palveluun uusia tekoälytoimintoja. Metrics Advisor Preview on uusi palvelu, joka helpottaa organisaation kasvun moottoreiden suorituskyvyn aktiivista seurantaa ja ongelmien diagnosointia. Spatial Analysis on uusi Computer Vision -keinonäköpalvelun toiminto, joka on kehitetty tiukkoja eettisiä standardeja noudattaen ja sisältää ohjeet vastuulliseen käyttöönottoon. Toimintoa voidaan käyttää muun muassa auttamaan tiimejä ja organisaatioita palaamaan etätöistä toimistoihin luomalla huoneista mallinnuksia, jotka auttavat noudattamaan turvavälejä ja muita terveyteen ja turvallisuuteen liittyviä toimenpiteitä.
- Tieteellisen kehityksen, tutkimuksen ja avaruusdatan käytön edistämiseksi laajennamme globaalin pilvemme avaruuteen. Julkistimme tänään ennakkoversion Azure Orbital -palvelusta, jonka avulla asiakkaat voivat analysoida nopeasti avaruudesta fyysisten satelliittitoimintojen avulla taltioitua dataa. Nopean vasteajan tarjoavien maailmanlaajuisten valokuituverkkojen ja Microsoftin pilvipalveluiden globaalin kattavuuden ansiosta asiakkaat voivat kehittää uusia innovaatioita nopeasti suurten satelliittidatajoukkojen avulla.
Tietotyöläiset ja low-code-kehittäjät:
- Julkistimme uusia Microsoft 365 -ominaisuuksia, jotka auttavat organisaatioita ja tiimejä toimimaan joustavasti, sopeutumaan ja menestymään uudessa työympäristössä. Muutamia näistä ovat:
- Microsoft Teamsin kokouksia parantavat ominaisuudet, mukaan lukien uudet Together-tilan taustat ja esitystavat, jotka tekevät esitysmateriaalista dynaamisemman ja nostavat esimerkiksi esittäjän videokuvan jaetun näytön etualalle.
- Parannuksia Microsoft Teams Rooms -palveluun ja -laitteisiin, jotka tukevat terveyttä ja turvallisuutta ja samalla palvelevat yhteistyötä, kun ihmiset palailevat toimitiloihin. Näihin kuuluvat muun muassa Room remote -sovellus, jonka ansiosta kokoushuoneessa ei tarvitse koskea Teams-laitteisiin, Teams-peilaus ja ääniavusteet kuten Microsoft Cortana.
- Teamsiin on lisätty ominaisuuksia hyvinvoinnin tueksi, mukaan lukien virtuaalinen työmatka, joka auttaa tuomaan rakennetta etätyöpäiviin, sekä integrointi sovelluksiin kuten Headspace, jotka auttavat lievittämään stressiä, rauhoittumaan ja keskittymään ennen tai jälkeen työpäivän tai sen aikana.
- Teamsin Power Platform -alustan parannukset, joiden avulla kuka tahansa voi Teamsissä helposti ja ilman koodausta luoda ja käyttää sovelluksia, botteja ja automatisoituja työnkulkuja, jotka ratkaisevat liiketoiminnan haasteita, sekä tarkastella ja analysoida Power BI:n prosessoimaa dataa.
- Lisäksi tuomme Microsoft Teamsiin tietoturvaa ja vaatimustenmukaisuutta tukevia ominaisuuksi auttamaan organisaatioita suojelemaan dataa, hallitsemaan riskejä ja toimimaan vaatimusten mukaisesti.
- Kerroimme myös laiteuutisia. HoloLens 2 tulee saataville uusille markkinoille, myös Suomeen, ja alamme toimittaa 85-tuumaista Surface Hub 2S -laitetta asiakkaille alkuvuodesta 2021.
Kehittäjät:
- Viime kuukausina monille ammattikehittäjille on annettu tehtäväksi luoda nopeasti liiketoimintaratkaisuja, jotka auttavat organisaatioita sopeutumaan uudenlaiseen toimintaympäristöön. Tämän työn tueksi julkistimme ammattikehittäjille Power Platform- ja Azure-ympäristöihin low-code-päivityksiä, joiden avulla he voivat luoda omia sovelluksia, botteja ja työnkulkuja nopeasti Azure APIM- ja GitHub-integraatiota hyödyntäen.
Tietoturva-asiantuntijat:
- Tietoturva, vaatimustenmukaisuus ja identiteetinhallinta ovat asiakkaiden prioriteetteja myös muuttuneessa toimintaympäristössä. Olemme julkaisseet tietoturvapäivityksiä sekä Azurelle että Microsoft 365:lle, mukaan lukien muutoksia Microsoft Defenderiin, joka on laaja kokonaisratkaisumme tietoturvauhkien havaitsemiseen ja niihin reagointiin, sekä parannuksia konttien ja IoT-ratkaisujen suojaukseen. Compliance Manager auttaa varmistamaan vaatimuksenmukaisuuden myös uusien säädösten osalta. Julkaisimme myös uuden hajautetun identiteetinhallinnan pilotin sekä uusia liitäntöjä ja sovellusrajapintoja, jotka auttavat suojaamaan digitaalisia identiteettejä, sovelluksia ja palveluja eri pilviympäristöissä, myös Microsoftin ulkopuolella.
Toimialat:
- Terveydenhoito on yksi aloista, joka on kiihtyvän digitalisaation ytimessä. Ensimmäinen toimialakohtainen pilvipalvelumme, Microsoft Cloud for Healthcare, tulee yleisesti saataville lokakuun lopussa. Kokonaisvaltaisen palvelun avulla terveydenhoitoalan asiakasorganisaatiot ja kumppanit voivat tarjota parempia kokemuksia, analytiikkaan perustuvia oivalluksia ja hoitoa ihmisille ympäri maailmaa. Palveluun sisältyvät ratkaisut myös mm. tehostavat telelääketieteen työnkulkuja ja sujuvoittavat hallinnon prosesseja.
Lue lisää Microsoft Ignite 2020 -tapahtuman julkistuksista sivustoltamme