Juha Karppinen nimitetty Microsoft Oy:n teknologiajohtajaksi

 |   Microsoft News Center

Microsoft Oy on nimittänyt Juha Karppisen teknologiajohtajaksi 1.1.2021 alkaen. Hän seuraa roolissa Mikko Viitailaa, joka siirtyi aiemmin syksyllä Microsoftin Länsi-Euroopan organisaation alueelliseksi teknologiajohtajaksi.

Teknologiajohtajana Juha Karppisen tehtävä on auttaa Microsoftin Suomessa toimivia, erityisesti reguloitujen toimialojen asiakkaita muuttamaan liiketoimintaansa teknologian avulla ja visioimaan uusia liiketoimintamahdollisuuksia erilaisten teknologisten innovaatioiden vauhdittamana.

Juha Karppisella on yli 20 vuoden Microsoft-ura takanaan. Hän on toiminut aiemmin niin yksityisen kuin julkisen sektorin asiakkaiden kanssa ja vastannut eri pilviteknologioiden paikallisesta liiketoiminnasta.

”Juhan laaja kokemus sekä teknologiasta, Suomen markkinasta, asiakkaistamme, julkisen sektorin erityisistä tarpeista että teknologian kehityksestä on erinomainen vahvuus hänen uudessa roolissaan. Teknologiajohtajalla on tärkeä tehtävä auttaa asiakkaitamme ymmärtämään, millainen rooli niin teknologiainnovaatioilla kuin myös tietoturvalla, tietosuojalla ja eettisyydellä on digitalisoituvassa maailmassa ja asiakkaidemme toiminnassa”, sanoo Microsoft Oy:n toimitusjohtaja Jussi Tolvanen.

”Organisaatiot ja yritykset digitalisoivat prosessejaan vauhdilla, ja yhä kehittyneemmät teknologiat ja alustat tarjoavat siihen entistä helpomman ja nopeamman tavan. Erityisesti pilvipalvelupohjaiset innovaatiot auttavat asiakkaitamme menestymään ja tehostamaan toimintaansa entisestään. Investoimalla tekoälyyn, ihmislähtöisiin kokemuksiin ja pilvipalveluihin autamme tekemään näistä teknologioista helppokäyttöisiä mutta tietoturvallisia, jotta jokainen asiakas voi luoda ja johtaa muutosta turvallisin mielin”, sanoo Juha Karppinen.

Lisätietoja:

Anne Alarotu
Viestintäjohtaja, Microsoft Oy
puh. 050 487 1308
[email protected]

Tags: , ,