Microsoft on jakanut vuosittaiset tunnustuksensa teknologiakumppaniyrityksille Suomessa ja maailmalla. Suomessa Vuoden Kumppaniksi nostettiin TietoEVRY, jonka lisäksi Microsoft on palkinnut Suomen kumppaneitaan yhteensä kahdeksassa uudessa kategoriassa. Huomionosoituksilla halutaan palkita ja tunnustaa kumppaniyritysten tekemä erinomainen ja menestyksekäs työ suomalaisten yritysten ja organisaatioiden digitalisaation edistämiseksi.
Microsoftin tavoitteena globaalisti on auttaa organisaatioita ja ihmisiä saavuttamaan enemmän heille tärkeitä asioita ja tavoitteita teknologian avulla. Tämän mission tukena Microsoftilla on Suomessa noin 2 000 kumppaniyritystä ja heidän 40 000 teknologia-asiantuntijaa.
“Vuoden Kumppani -valintamme ovat tapamme tuoda esiin kumppaneidemme esimerkillistä muuntautumiskykyä ja rohkeutta uusiutua erilaisten innovaatioiden kautta. Kaiken keskiössä on ennen kaikkea se, miten uraauurtavalla tavalla nyt tunnustuksen saavat kumppanimme ovat onnistuneet luomaan asiakkailleen lisäarvoa”, sanoo Microsoft Oy:n kumppaniliiketoiminnasta vastaava johtaja Katarina Engblom.
TietoEVRY valittiin Vuoden Kumppaniksi Suomessa 2021
TietoEVRY on onnistunut tehokkaasti kehittämään pilvi- ja tiedonhallintaominaisuuksiaan sekä hyödyntämään laajasti Microsoftin teknologiaa lisäarvon tuottamiseksi asiakkailleen. TietoEVRYn datalähtöiset ratkaisut ovat esimerkiksi tukeneet kansalaisia ja terveydenhuollon ammattilaisia Covid-19-pandemian torjunnassa: pandemian aikana TietoEVRY:n Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirille rakentama Azure-pohjainen tietoalusta on auttanut kansalaisia tiedonhankinnassa ja hoitoon hakeutumisessa sekä toiminut olennaisena tiedonlähteenä pandemiaan liittyvässä päätöksenteossa ja tutkimustyössä.
TietoEVRY rakentaa Pohjoismaiden suurinta Azure-yhteisöä, jossa on tällä hetkellä yli 2 000 Azure-sertifioitua ammattilaista eri tehtävissä, kuten myynnissä, projektipäällikköinä, teknisinä asiantuntijoina ja johtotehtävissä. Vuonna 2021 yhtiön pilvipalvelujen kasvu oli moninkertaista Suomen markkinoihin verrattuna. Tämän lisäksi TietoEVRY oli Pohjoismaiden ensimmäinen toimija, jolle myönnettiin SAP:n Microsoft Azure Advanced Specialization -status kunnianosoitukseksi yhtiön laajasta kokemuksesta ja todistetusta menestyksestä SAP-ratkaisujen toteuttamisessa Azuressa.
”Olen erityisen vaikuttunut uusista innovatiivisista palveluista, joita TietoEVRY on ansioikkaasti kehittänyt ja toimittanut yhteisille asiakkaillemme. TietoEVRY on erinomainen esimerkki isosta kumppaniyrityksestä, joka on onnistuu muuttuvassa markkinassa, esimerkiksi kehittämällä palvelutarjoamaa ja panostamalla osaamisen kehittämiseen”, jatkaa Engblom.
“Olemme erittäin ylpeitä ja iloisia arvostetusta Vuoden kumppani -nimityksestä, joka on osoitus laajasta julkisen pilven asiantuntemuksestamme ja hieno tunnustus kaikille pilvi-osaajillemme. Tämä tunnustus kuvastaa johtavaa asemaamme niin SAP-ratkaisujen palveluntarjoajana kuin datan ja tekoälyn hyödyntäjänä liiketoiminnan muutoksissa. Yhteistyömme Microsoftin kanssa on ollut palkitsevaa, ja kehitämme jatkuvasti Microsoft-teknologioiden portfoliotamme ja osaamistamme palvellaksemme paremmin asiakkaitamme useilla eri toimialoilla”, sanoo TietoEVRYn Suomen maajohtaja Satu Kiiskinen.
Innofactor valittiin Vuoden Ohjelmistotalo -kumppaniksi
Vuoden Ohjelmistotalo -kumppaniksi valittu Innofactor toimittaa asiakkailleen liiketoimintaaa tehostavia ratkaisuja ja ylläpitopalveluja sekä kehittää liiketoimintaprosesseja pilvipalveluiden avulla. Yhteistyö Microsoftin ja Innofactorin välillä kattaa laajasti eri tuoteryhmiä sekä toimialoja niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla. Syvälle Microsoftin teknologioihin integroitu Innofactor® Dynasty™ on moderni, helppo ja mukautuva tiedon- ja asianhallinnan ohjelmisto, joka helpottaa ja tehostaa julkisen sektorin organisaatioiden päivittäistä työtä ja päätöksentekoa. Innofactor Dynasty mahdollistaa myös kattavasti kehitysmahdollisuuksia uusien tuotemoduulien ja Microsoft-innovaatioiden integroinnille.
”Haluan kiittää Microsoftia erinomaisesta vuosikymmenien yhteistyöstämme. Valinta Microsoftin Vuoden Ohjelmistotalokumppaniksi Suomessa on osoitus siitä, että Innofactor on merkittävä ohjelmistojen ja tuotteistettujen palveluiden tarjoaja – sen ohella, että edistämme modernia digitaalista organisaatiota systeemi-integraattorina. Olen ylpeä huipputiimistämme, asiakkaistamme sekä Dynasty-ohjelmistostamme. Innovoimme myös jatkossa toimivamman maailman puolesta ja autamme asiakkaitamme menestymään”, sanoo Innofactorin toimitusjohtaja Sami Ensio.
Solita valittiin Vuoden Azure Data-, analytiikka- ja tekoälykumppaniksi
Vuoden Azure Data-, analytiikka- ja tekoälykumppaniksi valittu teknologia-, data- ja designyritys Solita toimii tällä hetkellä Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Saksassa, Virossa ja Belgiassa, ja työllistää yli 1100 asiantuntijaa. Solita sai tunnustusta kantaverkkoyhtiö Fingridille luomastaan Azure-pohjaisesta IoT-data-alustasta, joka on vähentänyt merkittävästi kansallisen sähköverkon huoltotoimintojen kustannuksia, parantanut käyttövarmuutta ja luonut pohjan ennakoivalle kunnossapidolle.
“Missiomme on luoda positiivisia vaikutuksia kaikella mitä teemme. Otamme ylpeinä vastaan tämän Microsoftin tunnustuksen tiimiemme pitkäjänteisestä työstä pysyä datan, tekoälyn ja analytiikan hyödyntämisen edelläkävijöinä”, kommentoi Solitan toimitusjohtaja Ossi Lindroos.
Nordcloud valittiin Vuoden Azure Infra Modernization -kumppaniksi
Vuoden Azure Infra Modernization -kumppaniksi Suomessa on valittu Nordcloud, joka tukee asiakkaitaan Azure-pilviteknologioiden kaikilla osa-alueilla pilvistrategian laatimisesta arkkitehtuuri-, koulutus- ja migraatiopalveluiden kautta aina ylläpitoon ja hallinnointiin. Yritys on erinomaisella tavalla omistautunut Microsoftin Azure-pilviteknologian myynnin, teknologian ja kumppanitoiminnan kehittämiselle ja Microsoftin työkalujen integroimiselle yhteisten asiakkaidemme hyväksi.
”Tiiviin Microsoft-yhteistyömme kautta olemme pystyneet tarjoamaan parhaan mahdollisen panoksen asiakkaidemme digitaalisen kehityspolun tukemiseksi. Pilvinatiivina Azure-kumppanina olemme varmistaneet, että asiakkaan käyttöön tulee oikeat työkalut sekä tehokkaimmat toimintatavat strategian tukemiseksi alusta lähtien. Migroimalla Azureen asiakkaamme ovat saavuttaneet kustannussäästöjä, pienentäneet riskejä, nopeuttaneet markkinoille tuloa ja edistäneet ketteryyttä. Kiitos yhteistyöstä asiakkaat ja Microsoft!” sanoo Nordcloudin toimitusjohtaja Fernando Herrera.
Futurice valittiin Vuoden Sovellusinnovaatio- ja modernisointikumppaniksi
Vuoden Sovellusinnovaatio- ja modernisointikumppaniksi valittu Futurice on kansainvälisellä tasolla toimiva ohjelmistokehitys- ja konsultointiyritys, joka auttaa asiakkaitaan useilla eri toimialoilla rakentamaan uusia digitaalisia ratkaisuja ja kehittämään liiketoimintakäytäntöjään, työskentelytapojaan ja kulttuuriaan vastaamaan digitaalisten häiriöiden haasteisiin. Yhtiö on kiitettävällä tavalla sitoutunut tarjoamaan asiakkailleen parasta asiantuntemustaan tukemillaan Microsfot-alustoilla, ja Azure on yksi Futuricen Cloud and Data -konsultointitarjonnan pääpilareista.
“Olemme tehneet pitkään läheistä sekä palkitsevaa yhteistyötä Microsoftin kanssa ja yrityksen ratkaisuilla on vakiintunut asema laajassa työkalujen, teknologioiden ja teknologiakumppanuuksien valikoimassamme. Panostamme Microsoftin ekosysteemiin myös tytäryhtiömme Meltlaken kautta. On ilo ja kunnia voittaa Vuoden Sovellusinnovaatio- ja modernisointi -tunnustus ja tietää, että kuvio toimii myös Microsoftin mielestä!”, sanoo Futuricen toimitusjohtaja Teemu Moisala.
Digia valittiin Vuoden Älykkäät liiketoimintaratkaisut / Dynamics 365 -kumppaniksi
Ohjelmisto- ja palveluyritys Digia valittiin Microsoftin Vuoden Älykkäät liiketoimintaratkaisut / Dynamics 365 -kumppaniksi Suomessa. Digia palvelee asiakkaita digitalisoitumisessa laaja-alaisesti yhdistämällä Azure-pilven, Dynamics-teknologian ja analytiikan hyötykäytön kattavaan toimiala- ja kehitysosaamiseensa. Digia on kuluneen vuoden aikana esimerkillisesti auttanut suomalaisia organisaatioita täyttämään digitalisaatiotarpeitaan turvallisesti ja kestävästi yhdessä Microsoftin paikallisten myynti- ja tuoteasiantuntijoiden kanssa.
”Älykkäiden ratkaisujen tuominen asiakkaiden liiketoimintaprosesseihin ja palveluihin on ollut Digian strategian ytimessä jo useamman vuoden ja visiomme mukaan tulevaisuudessa liiketoiminnan arvo luodaan ekosysteemeissä dataa älykkäästi hyödyntäen – tämä on digitalisaatiokehityksen seuraava taso. Digia ratkoo asiakkaidemme aitoja ongelmia ja auttaa liiketoiminnan kehityksessä. Edustamme tuloksia, emme hypeä. Tämä palkinto on hieno tunnustus huippuosaamisestamme sekä asiakkaille tekemästämme työstä ja jatkamme tällä voimakkaan kasvun polulla Microsoftin johtavana kumppanina”, sanoo Digian toimitusjohtaja Timo Levoranta.
Digital Illustrated valittiin Vuoden Power Platform -kumppaniksi
Vuoden Power Platform -kumppaniksi valittu Digital Illustrated kehittää liiketoiminta- ja käyttäjälähtöisesti uusia toimintatapoja sekä modernisoi ja laajentaa olemassa olevia järjestelmiä Microsoft-pilven avulla. Yhtiön asiakkaita ovat toimialoillaan johtavat yritykset kuten Metso Outotec, S-ryhmä, OP ja KEHA-keskus.
”Tämä tunnustus validoi sitä, että olemme kumppanina pystyneet merkittävästi edistämään asiakkaidemme menestystä Microsoft-pilven avulla. Kiitos tunnustuksesta kuuluu huippuosaajillemme, jotka tiiviissä yhteistyössä asiakkaiden kanssa ovat innovoineet kilpailuetua tuovia ratkaisuja yhdistämällä Power Platform -alustan viimeisimpiä mahdollisuuksia kaikkiin muihin Microsoft-pilven kyvykkyyksiin”, sanoo Digital Illustratedin toimitusjohtaja Petri Säkkinen.
Accenture valittiin Vuoden Moderni työ, tietoturva ja vaatimustenmukaisuus -kumppaniksi
Asiantuntijapalveluyritys Accenture on valittu Microsoftin Vuoden Moderni työ, tietoturva ja vaatimustenmukaisuus -kumppaniksi Suomessa. Kattavan liiketoiminta-alueiden osaamisen ja järjestelmäintegraatioiden asiantuntijuutensa myötä Accenture tukee monipuolisesti asiakkaitaan Microsoft-ohjelmistojen käyttöönotossa, ja Accenturen asiakkaat hyödyntävät yhä laaja-alaisemmin Microsoftin teknologioita kestävän lisäarvon luomiseksi toiminnalleen. Accenture Security perusti Accenture Microsoft Security Centerin Helsingin Ruoholahteen tukeakseen asiakkaita ja heidän matkaansa Microsoftin tietoturvayksiköiden käyttöönotossa.
”Tietoturva on tärkeässä roolissa sekä meillä Accenturella, että asiakkaillamme. Panostamme jatkuvasti asiantuntijuuteemme ja kyvykkyyksiimme tietoturvan suhteen, sekä yhteistyöhön kumppaneiden kuten Microsoftin kanssa. Kyky tuottaa turvallisia ja toimintaympäristön vaatimusten mukaisia ratkaisuja on jo käytännössä edellytys modernissa digitaalisessa toimintaympäristössä. Otamme kiitollisina vastaan Microsoftilta saamamme tunnustuksen, ja uskomme, että yhteistyön kautta pystymme jatkossakin palvelemaan asiakkaitamme laadukkaasti ja turvallisesti”, sanoo Accenturen toimitusjohtaja Tomas Nyström.
Sulava valittiin vuoden Teams-kumppaniksi
Vuoden Teams-kumppaniksi valittu koulutus- ja konsultointiyritys Sulava on ollut Suomen yksi johtavista Microsoft-kumppaneista jo kokonaisen vuosikymmenen ajan. Sulava on kymmenessä vuodessa merkittävästi edistänyt pilvipalveluiden yleistymistä Suomessa ja auttanut lukemattomia yrityksiä työelämän ja työskentelytapojen tehostamisessa teknologian avulla.
”Kiitos Microsoftille tästä meille erittäin arvokkaasta tunnustuksesta ja erityisesti kiitos koko Sulavan henkilöstölle – vain teidän ansiostanne olemme vuodesta toiseen maan ja maailman huipulla. Haluan omistaa tämän palkinnon kaikille asiakkaillemme, jotka ovat jo yli vuoden työskennelleet Teamsin välityksellä täysin poikkeuksellisissa olosuhteissa. Olemme yhdessä saaneet luotua uusia työtapoja ja palveluita, joita kukaan ei osannut vielä pari vuotta sitten edes kuvitella mahdollisiksi”, sanoo Sulavan toimitusjohtaja Aki Antman.
Vuoden Kumppani -tunnustuksen saaneita yrityksiä kaikkialta maailmasta juhlistetaan virtuaalisessa Microsoft Inspire -kumppanitapahtumassa heinäkuussa Las Vegasissa.