Suomi haastetaan viettämään Kansallista etätyöpäivää 20.9. – teemana yhteisöllisyys

Lehdistötiedote
8.5.2013


Microsoft


ja





Suomen





ympäristökeskus





järjestävät







Kansallisen









etätyöpäivän







perjantaina


20.9.2013,


nyt





jo





kolmatta





kertaa


.


Viime





vuonna


17 300


suomalaista





ja


267


organisaatiota





osallistui





kampanjaan


.


Tänä





vuonna





keskiössä


on


etätyön





yhteisöllisyys


.


Etätyö, läsnätyö, joustotyö, rytmityö – yleistyvällä ilmiöllä on monta nimeä. Uudenlaisilla työtavoilla ja teknologian avulla voi entistä paremmin vaikuttaa etätyöskentelyn mielekkyyteen ja tuloksellisuuteen. Joustavien työtapojen lisääminen myös vähentää ympäristöön kohdistuvaa rasitusta.

Tänä vuonna kampanjassa tarkastellaan erityisesti etätyön yhteisöllisyyttä – niin yksilön, yhteiskunnan kuin organisaation näkökulmasta.

”Missä ihminen viihtyy, siellä työkin luonnistuu. Monesti työn tavoitteet on määritelty etukäteen ja joustoa työhön saadaan sillä, että työntekijä voi itse vaikuttaa työntekemisen, tapaan, paikkaan ja aikaankin”, toteaa Microsoft Oy:n henkilöstöjohtaja Tytti Bergman.

”Yhteisöllisyys on myös tärkeä osa työtä. Työntekijä saattaa empiä etätyötä peläten, että hän jää eristyksiin työyhteisöstään. Myös yhteiskunnan ja organisaation näkökulmasta parhaat innovaatiot syntyvät yhdessä tekemällä. Hyvillä toimintatavoilla, järjestelyillä ja teknologioilla oma työyhteisö on kuitenkin läsnä missä työtä tekeekin”, Bergman kannustaa. ”Yhdessä ideointi ei ole aina paikasta riippuvaista.”

It-palvelutoimittaja Fujitsu on myös tänä vuonna vahvasti mukana kampanjassa. ”Etätyö on auttanut meitä vähentämään ajokilometrejämme myös viime tilikaudella. Vähensimme ajokilometrejämme tavoitellun viiden prosentin sijaan seitsemän prosenttia. Säästimme selvää rahaa noin 260 000 euroa, ja autoilustamme aiheutuvat päästöt vähenivät seitsemän prosenttia”, sanoo Fujitsu Finland Oy:n ympäristöasiantuntija Eveliina Champagne.

Tavoitteena

moninkertaistaa

Etätyöpäivän

osallistujamäärä

ilmoittautuminen

alkaa
8.5.


Kansallinen

etätyöpäivä
järjestetään Suomessa nyt kolmatta kertaa. Kampanjan osallistujamäärä oli ensimmäisenä vuonna 10 300 ja kasvoi viime vuonna 17 300:aan. Ympäristövaikutukset olivat myönteiset; viime vuonna etätyöpäivänä jäi Suomessa kulkematta yli 14 kertaa maapallon ympärysmitta työmatkoja eli 568 327 kilometriä. Ruuhkiin ja aamutoimiin käytettiin 26 883 tuntia vähemmän kuin normaalisti, ja taivaalle jäi päästämättä 89 tonnia hiilidioksidipäästöjä.

”Tavoitteemme on tänä vuonna moninkertaistaa Kansalliseen etätyöpäivään osallistuvien työntekijöiden määrä. Aiemmat kampanjat ovat innostaneet osallistuvia organisaatioita keskustelemaan etätyön eduista ja kehittämään juuri omalle organisaatiolle sopivia etätyökäytäntöjä. Tänä vuonna haluamme aktivoida valtavasti lisää osallistujia mukaan”, Microsoftin toimitusjohtaja Ari Rahkonen kertoo.

Ilmoittautuminen kampanjaan alkaa tänään 8.5. osoitteessa www.etatyopaiva.fi. Sivuilta löytyy kiinnostavia edelläkävijätarinoita ja vinkkejä etätyöstä ja etätyökulttuurin rakentamisesta. Seuraa myös kampanjan edistymistä Facebookissa www.facebook.com/kansallinenetatyopaiva ja Twitterissä #etatyopaiva.

Lisätietoja


Tytti Bergman, henkilöstöjohtaja, Microsoft Oy

p. 050 55 55 342, [email protected]

Saara Reinimäki, tiedottaja, Suomen ympäristökeskus

p. 040 740 1656, [email protected]

Eveliina Champagne, ympäristöasiantuntija, Fujitsu Finland Oy

p. 046 878 5217, [email protected]



Suomen





ympäristökeskus


Suomen

ympäristökeskus
SYKE on
tutkimus

ja

asiantuntijalaitos
,
joka

tutkii

ympäristön

muutoksiin

liittyviä

ilmiöitä

ja

kehittää

ratkaisuja

muutosten

hallintaan
.
Suomen

ympäristökeskuksen

osaaminen

perustuu

pitkäaikaiseen

ympäristön

seurantaan
,
monipuoliseen

tutkimustietoon

sekä

vankkaan

asiantuntemukseen
.


Microsoft


Vuonna
1975
perustettu
Microsoft on
maailman

johtava

ohjelmistotuotteiden
, –
ratkaisujen

ja

palveluiden

toimittaja
,
joka

auttaa

yrityksiä
,
organisaatioita

ja

ihmisiä

hyödyntämään

tietotekniikan

mahdollisuuksia

uusilla

innovatiivisilla

tavoilla
.
Suomessa

Microsoftin

palveluksessa

työskentelee
280
henkilöä
,
joiden

visiona
on
yhdessä

yli
3000
yhteistyökumppanin

kanssa

auttaa

asiakasta

menestymään

Microsoftin

ratkaisujen

avulla
.
Maailmanlaajuisesti

Microsoftilla
on
noin
94 000
työntekijää

yhteensä
112
maassa
.
Heinäkuussa
2012
päättyneenä

tilivuonna

Microsoftin

liikevaihto

oli
73
,72

miljardia
US
dollaria
.