Selvitys: Datakeskukset vauhdittavat Suomen digitaalista kasvua

Valokuva datakeskuksen laitteista.

Suomeen on syntymässä poikkeuksellinen kasvu datakeskustoiminnassa, jonka arvioidaan luovan tuhansia työpaikkoja, tuovan miljardien eurojen edestä investointeja ja lisäävän verotuloja ja lähivuosien aikana. Uuden selvityksen mukaan datakeskuksiin suunnitellut investoinnit ovat julkisesti ilmoitettuna jo 12 miljardin euron tasolla, ja potentiaali nousee yli 30 miljardiin euroon Suomessa tämän vuosikymmenen aikana.

Selvityksen mukaan suunnitellut datakeskukset työllistävät vuosikymmenen lopulla rakennusvaiheessa arviolta 45 000 henkilötyövuotta ja tuovat 1,7 miljardia euroa erilaisia verotuloja. Kun keskukset ovat tuotannossa, ne työllistävät suoraan ja välillisesti 9 900 henkilötyövuotta ja keräävät vuosittain 400 miljoonaa euroa verotuloja vuodesta 2030 alkaen. Toimialan liikevaihdon odotetaan kasvavan nykyisestä 1 miljardista jopa 4 miljardiin euroon, ja kapasiteetti laajenee merkittävästi.

Suomella vahvat edellytykset houkutella investointeja

Selvityksen mukaan Suomen kilpailuvaltteja ovat puhdas ja edullinen sähkö, viileä ilmasto, toimiva infrastruktuuri sekä poliittinen vakaus. Nämä tekijät tekevät Suomesta houkuttelevan kohteen kansainvälisille datakeskusinvestoinneille. Selvityksessä todetaan, että kasvu näkyy laajasti ympäri maata ja tarjoaa mahdollisuuksia myös pienemmille paikkakunnille, joissa suljetut tehdasalueet voivat löytää uuden elämän datakeskusten sijoituspaikkoina.

Datakeskukset muodostavat perustan tekoälyn, pilvipalvelujen ja automaation yleistymiselle. Energiatehokkaat ja modernit datakeskukset ovat elintärkeitä Suomen digitaaliselle kilpailukyvylle ja talouden resilienssille. Datakeskusten talousvaikutukset ovat merkittäviä, mutta ne ovat vasta alku laajemmalle digitalisaation ja datatalouden kasvulle Suomessa.

Lue EK:n tiedote ja tutustu selvitykseen: Selvitys: Datakeskukset ovat avain Suomen digitaaliseen kilpailukykyyn – tarjoaa Suomelle miljardiluokan kasvupotentiaalin – Elinkeinoelämän keskusliitto

Markkinaselvitystä ovat olleet mahdollistamassa Microsoft, Google, AtNorth, Verne, Equinix, Teknologiateollisuus, Energiateollisuus, Palta ja Sitra. Lisäksi työssä ovat olleet mukana LVM ja TEM. Selvityksen on toteuttanut Ramboll.