Microsoft Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Teemu Vidgrén, jolla on laaja kokemus johtotehtävistä teknologia-alalta. Hän haluaa vauhdittaa Suomen digitaalista kehitystä tekoälyn ja innovaatioiden avulla.
KTM Teemu Vidgrén on nimitetty Microsoft Oy:n toimitusjohtajaksi 23.9.2025 alkaen. Vidgrén on työskennellyt Microsoftilla vuodesta 2012 ja toiminut useissa johtotehtävissä, viimeksi operatiivisena johtajana sekä 1.7.2025 alkaen vt. toimitusjohtajana. Ennen Microsoftia hän on kartuttanut kokemusta erilaisissa myynnin ja liiketoiminnan johtotehtävissä teknologia-alan yrityksissä. Uransa hän aloitti ohjelmistoalan yrittäjänä.
Vidgrénin mukaan Suomi on nyt ratkaisevassa vaiheessa digitalisaation hyödyntämisessä:
”On suuri kunnia aloittaa Microsoftin toimitusjohtajana Suomessa aikana, jolloin teknologian ja tekoälyn kehitys avaa täysin uusia mahdollisuuksia vahvistaa yritysten kilpailukykyä ja tukea yhteiskuntaa. Tavoitteeni on yhdessä sitoutuneen henkilöstömme ja laajan kumppaniverkostomme kanssa vahvistaa Suomen digitaalista osaamista, rakentaa kestävää infrastruktuuria ja vauhdittaa innovaatioita. Näin varmistamme, että arjen palvelut toimivat, yritykset uudistuvat ja syntyy uutta kasvua. Tässä työssä jatkuva oppiminen ja tekoälyn vastuullinen hyödyntäminen ovat avainasemassa”, Vidgrén sanoo.
Microsoft on ollut mukana rakentamassa Suomen digitaalista kehitystä jo yli 30 vuoden ajan tukemalla yritysten kilpailukykyä ja julkisten palvelujen uudistumista teknologian ja tekoälyn avulla. Suomessa Microsoft työllistää noin 450 vakituista asiantuntijaa ja vastaa yhtiön tuotteiden ja palveluiden myynnistä sekä kumppaniliiketoiminnasta.
Microsoft Oy:n aiempi toimitusjohtaja Mervi Airaksinen siirtyi kesällä 2025 Microsoftin Pohjois-Euroopan organisaatioon julkisesta sektorista vastaavaksi johtajaksi.
Lisätietoja:
Hennariikka Niinistö, viestintäjohtaja
040 845 8066, [email protected]