Berlin calling – Viisi suomalaista startupia lähtee valloittamaan Eurooppaa Turbopump-ohjelmassa

 |   Microsoft News Center

Microsoftin tammikuussa käynnistyneen toisen Turbopump-kiihdytysohjelman jatkovaiheeseen Berliiniin lähtevät startupit on valittu.

Tämän vuoden ohjelman toisessa vaiheessa fokuksessa on uusien asiakkuuksien avaaminen startupeille sekä paikallisten sijoittajien tapaaminen. Jakso huipentuu keväällä Berliinissä, jossa tiimit pääsevät tapaamaan asiakkaita ja sijoittajia sekä osallistumaan markkinoille pääsyyn liittyviin koulutukseen paikallisten partnerien kanssa.

Viime vuonna Tukholmaan huipentuneeseen Turbopumpiin osallistunut suomalainen Jakamo kiittelee kiihdytysohjelmaa. ”Turbopump osui meille parhaaseen mahdolliseen ajankohtaan. Saimme paljon irti ohjelman ammattitaitoisesta sparrauksesta ja vertaisryhmästä, ja viimeistelimme Jakamon Market Entry -mallin. Rohkaisemme tämänkertaisia startuppeja ottamaan aktiivisesti kaiken mahdollisen irti ohjelmasta!” Jakamon markkinointijohtaja ja perustaja Jarl Matti Anttila kertoo.

”Turbopumpin loputtua avasimme välittömästi toimipisteen Ruotsiin ja aloitimme suunnitellut go-to-market aktiviteetit. Vauhtimme Ruotsin markkinan avaamisessa on ollut rivakka, ensimmäiset asiakassuhteet luotiin nopeasti ja Jakamo-brändin tietoisuus valmistavan teollisuuden yritysten keskuudessa kasvaa kaiken aikaa”, Anttila sanoo.

Tämän kevään jaksolle valittiin GetJenny, Collective Crunch, Mevea, TalentAdore ja Kaltio Technologies. Ne kehittävät ratkaisuja muun muassa tekoälyä, yhdistettyä todellisuutta ja esineiden internetiä hyödyntäen. Tiimejä yhdistää nopea kasvu ja kansainvälistyminen. Monilla niistä on jo liiketoimintaa Suomessa.

Mevea kehittää Suomessakin nyt kiinnostavaa digital twin -teknologiaa. Digital twin -simulaatiot yhdistävät tekoälyä, koneoppimista, esineiden internetiä ja lisättyä todellisuutta. Niiden avulla voidaan mallintaa tarkasti erilaisten laitteiden ja prosessien toimintaa tuotekehitystä ja prosessien seurantaa varten.

Turbopump-ohjelman tarkoituksena on tukea yritysten kasvua ja kansainvälistä laajentumista Microsoftin asiakas- ja kumppaniverkoston avulla sekä auttaa yrityksiä myynnin ja myyntiprosessien kehittämisessä. Näin autetaan yrityksiä välttämään monelle suomalaiselle startupille tyypillinen kohtalo, jossa kasvu jämähtää lupaavan alun jälkeen ja laajentuminen ja skaalautuminen maailmalle jää haaveeksi.

Lisätietoja:
Toni Perämäki
Program Lead, Microsoft Turbopump
+358 40 0983 030
[email protected]

Microsoft
Microsoft tarjoaa mobiili- ja pilvivetoisen maailman parhaat teknologia-alustat ja tuottavuuden avaimet. Yhtiön missio on auttaa jokaista maailman ihmistä ja organisaatiota saavuttamaan enemmän. Lisätietoa osoitteessa: www.microsoft.fi ja www.microsoft.fi/uutisia. Twitterissä @MicrosoftSuomi