Toimintaohjeemme koronaviruksen aiheuttamaan tilanteeseen

 |   Microsoft News Center

Päivitetty: 17.3.2020

Microsoftilla on valmiina toimintasuunnitelmat erikoistilanteiden, kuten pandemian varalta. Varautumissuunnitelmamme on otettu käyttöön maailmanlaajuisesti ja olemme ohjanneet koronaviruksen (COVID-19) vastaiseen työhön avustusvaroja niin Manner-Kiinan alueelle kuin pääkonttorimme lähialueelle Puget Soundiin. Tämän lisäksi toimitamme tuotteita, palveluita ja ratkaisuja sairaaloihin ja terveydenhuollon työntekijöille viruksen vaikutusalueilla. Tiimimme Pekingistä Seattleen varmistavat, että teknologiamme ja alustamme ovat ihmisten ja organisaatioiden käytössä tänä poikkeuksellisena aikana.

Microsoftilla tärkein tavoitteemme on tukea työntekijöidemme hyvinvointia ja asiakkaitamme, kumppaneitamme sekä yhteiskuntaa näinä haastavina aikoina. Alle olemme koonneet keskeisiä toimintaohjeitamme, joita päivitämme tilanteen muuttuessa.

Microsoftin työntekijät

Kansainvälinen ja paikallinen terveystiimimme tekee töitä työntekijöidemme hyvinvoinnin eteen viranomaisten ohjeiden ja riskisuositusten mukaisesti. Seuraamme ja noudatamme paikallisten viranomaisten, kuten THL:n ohjeistuksia. Varmistaaksemme liiketoimintamme jatkuvuuden ja minimoidaksemme häiriöitä tarjoamme työntekijöillemme joustavia työskentelyjärjestelyjä, noudatamme liiketoiminnan jatkuvuutta ja erikoistilanteita tukevia toimintaohjeita ja saamme tukea globaalista organisaatiostamme kellon ympäri.

Asiakkaat ja yhteistyökumppanit

Jatkamme viranomaisten ohjeistusten seuraamista ja päivitämme omaa ohjeistustamme niiden mukaisesti asiakastapahtumien ja muiden toimintojemme osalta. Muutamme kaikki  asiakastapahtumamme digitaalisiksi. Viestimme asiakkaidemme ja yhteistyökumppaneidemme kanssa heidän toiveidensa mukaisesti.

Liiketoimintojen ja yhteiskunnan toimintojen jatkuvuus etätyön avulla

Saamme paljon kysymyksiä liittyen suosituksiin ja ohjeistuksiin etätyön ja etäoppimisen helpottamiseksi. Teknologiayhtiönä tunnemme vastuumme auttaa asiakkaitamme, kumppaneitamme ja yhteiskuntaa tässä haastavassa tilanteessa tarjoamalla teknologiaa esimerkiksi etätyön tarpeisiin ja näin tuemme liike- ja yhteiskunnan toimintojen jatkuvuutta sekä ihmisten terveyttä ja turvallisuutta. Haluamme siksi varmistaa, että Microsoftin etätyötä mahdollistavat teknologiat ovat saatavilla mahdollisimman monelle.

  • Tässä tekstissä kerromme, miten varmistamme asiakkaidemme ja yhteistyökumppaneidemme liiketoiminnan jatkuvuuden maksuttomien ohjelmistolisenssien avulla.
  • Erityisesti kouluille, opettajille ja vanhemmille olemme koonneet lisätietoa ja materiaaleja tähän koulutusaiheiseen blogiin.

Erityisen paljon saamme kysymyksiä Microsoft Teamsin käyttöön liittyen ja olemme koonneet nämä ohjeet:

Oman liiketoimintamme jatkuvuus

Microsoftilla on tarkat suunnitelmat, miten varmistamme meidän, asiakkaidemme ja kumppaneidemme liiketoiminnan jatkuvuuden niin paikallisissa kuin globaaleissa poikkeustilanteissa. Koska koronaviruksen tilanne muuttuu nopeasti, on liian aikaista arvioida vaikutuksia toimitusketjuumme. Keskitymme varmistamaan jatkuvasti korkealaatuisen palvelun asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme kaikissa tilanteissa.

Ohjeistuksia Microsoftin toimipisteessä vierailuun

  • Meille ehdoton prioriteetti kaikessa on työntekijöidemme, asiakkaidemme ja yhteistyökumppaneidemme terveys ja hyvinvointi.Olemme siirtyneet pääosin etätyöhön. Nykytilanteessa suosittelemme digitaalisten tapaamisvaihtoehtojen tarjoamista. Toimistomme Espoossa on kuitenkin auki ja liiketoiminnan kannalta keskeisiä yhteistyövieraita tapaamme tarvittaessa toimistolla. Varmista Microsoftin yhteyshenkilöltäsi tapaamisesi yksityiskohdat. Seuraamme Suomen viranomaisten ohjeistusta ja arvioimme tilanteen kehittymistä jatkuvasti. 
  • Vierailijakäytännöt: Jos olet matkustanut epidemia-alueilla viimeisen 14 vuorokauden aikana, ollut kontaktissa henkilön kanssa, jolla on todettu koronavirustartunta, tai sinulla on yskää, kuumetta tai hengenahdistusta, pyydämme sinua suojelemaan itseäsi ja muita pysymällä kotona ja ottamalla välittömästi yhteyttä puhelimitse omaan terveyskeskukseesi tai terveydenhuollon päivystykseen. Älä vieraile Microsoftin toimipisteessä näissä tilanteissa.
  • Siivous toimipisteissä: Olemme lisänneet toimitilojemme siivousta ja laittaneet käsidesiä tarjolle ympäri rakennusta. Pyydämme kaikkia vierailijoita pesemään kätensä saippualla ja vedellä tai käyttämään käsidesiä saapuessaan. Ohjeistamme myös välttämään silmien, nenän ja suun koskettelua sekä yskimään tai aivastamaan kertakäyttönenäliinaan. Jos sinulla ei ole nenäliinaa, yski tai aivasta puserosi hihan yläosaan, älä käsiisi. Vältämme kättelyä ja muuta fyysistä kontaktia.

Lisätoimenpiteet

Arvioimme lisätoimenpiteiden tarvetta linjassa kansainvälisen ohjeistuksen ja paikallisten viranomaisten ohjeiden kanssa. Lisätoimenpiteitä voidaan ottaa käyttöön toimistorakennuksemme yhteisissä tiloissa. Pyydämme vierailijoilta yhteistyötä mahdollisesti muuttuvissa tilanteissa kaikkien turvallisuuden ja hyvinvoinnin varmistamiseksi.

Lisätietoja:
Anne Alarotu, viestintäjohtaja, Microsoft Oy
puhelin: 0504871308
sähköposti: anne.alarotu(a)microsoft.com