Hybridityö on työelämän seuraavaa suuri murros. Microsoftin tutkimuksen mukaan valtaosa työntekijöistä odottaa koronan jälkeiseltä työelämältä joustavampia työmahdollisuuksia ja enemmän fyysisiä kohtaamisia kollegoiden ja asiakkaiden kanssa. Hybridityö vaatii organisaatioilta uusia toimintatapoja ja -malleja, jotka ottavat huomioon ihmiset, tilat sekä erilaiset tavat työskennellä. Jokaisen organisaation onkin luotava hybridityöhön oma mallinsa.
Myös Microsoft kehittää parhaillaan mallia, joka mahdollistaa yhtiön yli 160 000 työntekijän hybridityön ympäri maailmaa. Microsoft haluaa jakaa tämän kehitystyön opit ja havainnot myös muiden organisaatioiden kanssa helpottaakseen niiden hybridityömatkaa.
Kaksi uutta opasta hybridityöhön siirtymisen avuksi
Siirtyminen joustavampaan työnteon malliin on suuri haaste yksityisen ja julkisen sektorin organisaatioiden johdolle kaikkialla maailmassa. Microsoft onkin laatinut kaksi uutta opasta, joiden avulla jokaisessa organisaatiossa voidaan kehittää työyhteisöön sopiva hybridityösuunnitelma. Niiden ytimessä on ajatus, että johtajien on yhteistyössä luotava uusi ja joustava toimintamalli, joka huomioi ihmiset, tilat ja toimintatavat, jotta organisaation kulttuuri ja käytännöt saadaan mukautettua hybridityötä varten.
Ensimmäinen oppaista on Hybrid Workplace Flexibility Guide, alun perin Microsoftin omia työntekijöitä varten kehitetty hybridityön opas. Siitä löytyy esimerkkejä tiimien pelisäännöistä sekä pohjia ja työkaluja hybridityöhön. Oppaasta löytyy myös strategioita ihmisten hyvinvoinnista huolehtimiseen ja tarkkoja toimintasuunnitelmia siihen, miten ihmisten ajankäyttöä voi jakaa työpaikan tilojen ja etätyöpaikan välillä.
Toinen opas, Hybrid Work: A Guide for Business Leaders, sisältää Microsoftin omiin kokemuksiin ja havaintoihin perustuvia ohjeita yritysjohtajille ihmisten, tilojen ja toimintatapojen suunnittelusta uudelleen hybridityötä varten. Oppaassa käydään läpi muun muassa seuraavia teemoja:
Ihmiset
Työntekijäkokemuksen kehittämistä on lähestyttävä uudella tavalla, jotta ihmiset voivat menestyä joustavammassa työelämässä. Jokaisen organisaation täytyy suunnitella toimintamallit, jotka tukevat työn joustavuutta ja digitaalista empatiaa. Microsoft on luonut omat selkeät säännöt hybridityöhön: jokainen työntekijä saa työskennellä jopa puolet työajastaan etänä, ja joustava työpolitiikkamme mahdollistaa työntekijöille valinnanvapauden työaikataulun ja -paikan suhteen.
Tilat
Microsoftin näkemyksen mukaan työtilan tulee rakentaa siltaa digitaalisen ja fyysisen välille ja kehittyä työntekijöiden tarpeiden mukaan. Tilojen suunnittelussa etusijalla tulee aina olla työntekijöiden turvallisuus. Esimerkiksi Microsoft arvioi Power BI -ohjausnäkymän julkisen ja yksityisen datan avulla, kuinka monta ihmistä kulloinkin voi päästää samaan työtilaan. Lisäksi Microsoftin työntekijät voivat hyödyntää Power Appsissa tehtyä yksinkertaista sovellusta oman terveydentilansa arviointiin ja raportointiin tullessaan toimistolle.
Microsoft on myös päivittänyt pandemiaa edeltäneen kokoustilafilosofiansa: tapaamiset suunnitellaan nyt ihmisten eikä tilojen ehdoilla. Microsoft Teams Roomsin uusien ominaisuuksien avulla jokainen voi olla aktiivisesti läsnä kokouksissa, vaikka he eivät olisikaan fyysisesti paikalla.
Toimintatavat
Siirtyminen hybridityöhön vaikuttaa kaikkiin liiketoiminnan osa-alueisiin sisäisistä toiminnoista myyntiin ja tuotantoon. Nyt on hyvä arvioida vuoden aikana kootut opit oman organisaation digitalisaatiosta ja arvioida niiden pohjalta huolellisesti, mitä toimintoja kannattaa uudistaa tai skaalata. Tilanne antaa johtajille harvinaisen tilaisuuden uudistaa organisaationsa toimintamalleja rohkeilla tavoilla. Microsoft on itse uudistanut esimerkiksi myyntitiiminsä toimintaa automatisoimalla myyntiprosesseja ja asiakasmarkkinointia Microsoft Power Platformin ja sen Power Automate-, Power BI- ja Power Apps -työkalujen avulla.
Lisätietoa hybridityöstä ja sen vaatimista muutoksista saat lataamalla oppaan.