Microsoft palkitsee kumppaneitaan – Elisa on Vuoden 2023 kumppani Suomessa

 |   Microsoft News Center

Decorative image with illustration of Microsoft Inspire visual.

Microsoft palkitsee vuosittain kumppaneitaan Suomessa ja yli sadassa muussa maassa. Vuoden kumppani -tunnustuksen lisäksi kumppaneita palkitaan 12 paikallisessa kategoriassa. Lisäksi Hanna Kivelä on saanut kaikkien aikojen ensimmäisen Power Women in Tech -palkinnon.  

Kumppanitunnustuksilla huomioidaan kumppaneiden onnistumisia ja innovaatioita asiakkaiden digitaalisen muutoksen mahdollistajana ja vaikuttavien ratkaisujen toteuttajana.

”Toimintaympäristö muuttuu kovaa vauhtia, ja myös teknologian saralla on nähty ennennäkemättömän nopeaa kehitystä esimerkiksi generatiivisen tekoälyn parissa. Vuoden kumppani -palkinnoilla haluamme palkita erityisen hienoja saavutuksia, joita kumppanimme ovat tehneet yhteisten asiakkaidemme hyödyksi eri alueilla, sekä nostaa esille kumppaneiden kautta ajankohtaisia teemoja, kuten terveydenhuollon uudistuksen ja Taitoja työelämään -kokonaisuuden”, kertoo Microsoft Oy:n kumppaniliiketoiminnasta vastaava johtaja Katarina Engblom. 

Vuoden kumppani -palkinnot jaetaan kumppaneille, jotka ovat rakentaneet huomattavaa kasvua Suomen Microsoft-ekosysteemissä ja synnyttäneet erityisen merkittäviä innovaatioita asiakkaille Suomessa.

Voittajia juhlistetaan Suomen Microsoft Inspire -tapahtumassa 7. syyskuuta. Voittajien menestystarinoita pääsee kuulemaan myös Microsoftin syksyllä julkaistavassa Teknologian supervoimat -podcastissa.  

Elisa valittiin Vuoden kumppaniksi Suomessa 2023 

Microsoft on valinnut Elisan Vuoden kumppaniksi Suomessa. Elisa on Suomen suurin teleoperaattori mutta myös merkittävä teknologiatoimija Suomessa esimerkiksi asiakaspalveluratkaisuiden tuottajana. Yhtiön missio luoda kestävää tulevaisuutta digitalisaation avulla antaa erinomaisen pohjan strategiselle kumppanuudelle Microsoftin kanssa. Elisa tarjoaa kestäviä ratkaisuja yli 2,8 miljoonalle kuluttaja-, yritys- ja julkishallinnon asiakkaalle ydinmarkkinoillaan Suomessa ja Virossa, yli 100 maassa kansainvälisesti. 

”IT-palveluiden edelläkävijänä vahvuuksiamme ovat tietoturva-, tekoäly- ja automaatio-osaaminen, ja haluamme olla suomalaisorganisaatioiden luotetuin kumppani näissä aiheissa. Asiakaskeskeisyys on Elisalle tärkeä arvo, ja tämä tarkoittaa meille sitä, että lähdemme aina asiakkaan tarpeista. Kiitos kuuluu hienosti arvojamme toteuttaneille, osaaville IT-asiantuntijoillemme”, kommentoi Elisan IT-liiketoiminnan johtaja Sari Torkkola. 

Elisa saavutti vuoden aikana kaikki kuusi Microsoft Cloud Partner Program -nimikettä ja viisi erikoistumista sekä kasvatti Azure-liiketoimintaa paljon markkinoiden kasvua nopeammin. Elisa suhtautuu myös vakavasti henkilöstön osaamisen kehittämiseen. ja sillä on satoja sertifioituja työntekijöitä.  

Elisa on Microsoftin avainkumppani kaikissa kolmessa Microsoft-pilvessä, ja yhtiöllä on markkinajohtajan asema Microsoftin pk-asiakkaiden keskuudessa. Yhtiö on luonut skaalautuvan Azure-liiketoiminnan, joka ulottuu suurista organisaatioista pieniin yrittäjiin. Elisa on lisäksi rakentanut Microsoft Dynamics 365 -alustan päälle monikanavaisen asiakaspalvelutarjonnan, joka mahdollistaa puhedatan integroimisen ja analysoinnin asiakaspalveluratkaisuissa.

Hanna Kivelä sai ensimmäisen Power Women in Tech -palkinnon 

Hanna Kivelä on saanut ensi kertaa jaettavan Power Women in Tech -tunnustuksen edistämällä aktiivisesti naisten tasa-arvoa teknologia-alalla myös hallitustyöskentelyn kautta sekä kannustamalla esimerkillään muita naisia ja tyttöjä teknologiauralle. Hanna on myös ottanut ennakkoluulottomasti vastaan uusia johtotehtäviä teknologia-alalla niin Suomessa kuin maailmalla.  

Johtajana Kivelä on vienyt teknologian ja koko toimialan kehitystä eteenpäin globaalisti. Tällä hetkellä Kivelä toimii Fujitsun Suomen toimitusjohtajana. 

”Olen todella kiitollinen tästä palkinnosta, ja koen, että se on tunnustus kaikille teknologia-alalla toimiville vahvoille naisille”, Kivelä sanoo. ”Palkinto on myös kiitos koko Fujitsun tiimille, jossa monimuotoisuudella on merkitystä kautta linjan johtoryhmästä uusiin rekrytointeihin. Fujitsun uudistuminen asiakaskeskeiseksi, ketteräksi ja ennen kaikkea ihmiset mukaan ottavaksi taloksi ei olisi ollut mahdollista ilman johtajuuden muutosta. Tämä yhdistettynä teknologian hyödyntämiseen rohkealla otteella läpi koko palvelutarjoaman tuo kilpailuetua ja vahvistaa paikkaamme asiakkaiden haluamana kumppanina. Virheitäkin saa tehdä, kunhan niistä opitaan – joskus jopa yhdessä asiakkaiden ja läheisten kumppanien kanssa. Itse uskon siihen, että niin tärkeät liiketoiminta- ja loppukäyttäjäpalvelut kuin kriittisetkin huoltovarmuus- tai tietoturva-asiat voi hoitaa ystävällisesti, suu hymyssä ja toisia kaikin tavoin arvostaen”, hän jatkaa. 

Kivelä on merkittävä vaikuttaja suomalaisessa yhteiskunnassa ja osallistuu aktiivisesti julkiseen keskusteluun liiketoiminnasta ja teknologiasta. Hän toimii teknologia- ja muutostehtävissä monien organisaatioiden hallituksissa ja vaikuttaa siten suomalaisen elinkeinoelämän ja teknologia-alan kehitykseen. Hän toimii Lindström Oy:n hallituksen varapuheenjohtajana, Suomen Laatuyhdistys ry:n hallituksen jäsenenä, Teknologiateollisuus ry:n hallituksen varajäsenenä ja AmChamin neuvottelukunnan jäsenenä. 

Kivelälle on henkilökohtaisesti tärkeää ”antaa takaisin” ja tukea naisia, jotka rakentavat uraansa liike-elämässä. Koko työuransa ajan hän on mentoroinut naisia, jotka työskentelevät yrittäjinä ja johtotehtävissä kasvuyrityksissä. Kivelä on myös aktiivinen sijoittaja teknologia-startupeissa, joissa hän käyttää kokemustaan ja verkostojaan mahdollistaakseen muun muassa sähköautoteollisuuden, lohkoketjualustojen sekä asiakaskeskeisen datan ja analytiikan kasvun. 

Paikallisissa kategorioissa Vuoden kumppani  -tunnustuksen saivat: 

Arrow ECS Finland Oy valittiin Vuoden Taitoja työelämään  -kumppaniksi 

Arrow ECS Finland on edelläkävijä kumppaniyritystensä ja niiden asiantuntijoiden jatkuvan oppimisen ja kasvun tukemisessa Microsoft-ekosysteemissä. Yhtiö haluaa olla mukana vahvistamassa suomalaisen yhteiskunnan kilpailukykyä korkeasti koulutettujen ammattilaisten ja vahvan IT-sektorin kautta. Arrow’n jälleenmyyjäkumppaneiden liiketoiminnan kasvu vauhdittaa myös uusien teknologia-alan työpaikkojen syntymistä. Arrow tuki tätä kasvua vuoden aikana järjestämällä kumppaniyrityksille ohjelmia ja henkilökohtaisia työpajoja sekä tukemalla niiden yhteistyötä, verkostoitumista ja osaamisen jakamista. Arrow on ollut yksi Microsoftin Taitoja työelämään -ohjelman yrityskummeista ohjelman alusta asti ja tukenut aktiivisesti Microsoftin tavoitetta kouluttaa Suomeen 100 000 osaajaa. Arrow’n omilla kursseilla huikeat 1 825 osallistujaa sai vuoden aikana uusia Microsoftteknologiataitoja.

Arrow ECS Finland Oy ja Cloud2 Oy valittiin Vuoden läpimurto -kumppaniksi 

Teknologiatukkuri Arrow ECS FInland ja pilvitalo Cloud2 ovat pilven syväasiantuntijoita, ja yrityksillä on takanaan pitkä yhteistyö esimerkiksi palveluiden kehityksen ja henkilöstön koulutuspolkujen rakentamisen parissa. Yritykset voittivat yhdessä Vuoden läpimurto- tunnustuksen, Arrow ECS tukkurina ja Cloud2 jälleenmyyjänä. Cloud2 Oy auttoi muuttamaan oppilaitoksen vanhentuneen datakeskuksen täysin automatisoiduksi, pilvinatiiviksi Azure-infrastruktuuriksi ”Infrastructure as Code” -toteutuksena. Tämä onnistunut migraatio mullisti oppilaitoksen koulutusvalmiudet ja tarjoaa skaalautuvuutta, turvallisuutta ja kustannustehokkuutta myös tulevaisuudessa. 

Frends Technology valittiin Vuoden Cloud SaaS Solution -kumppaniksi 

Järjestelmäintegraatioihin erikoistunut Frends on vahvasti sitoutunut helpottamaan prosessien automatisointia, virtaviivaistamaan tietojen integrointia ja tukemaan asiakkaita ratkaisujen ja palveluiden kehittämisessä. Vuoden aikana Frends on auttanut muun muassa energia-alan yhtiöitä tehostamaan liiketoimintaansa. Yrityksen Frend-ratkaisu on ainoa Azure Stackiin rakennettu iPaaS- eli integraatioalusta palveluna -ratkaisu, joka helpottaa ja nopeuttaa integraatioiden kehittämistä ja käyttöönottoa. Se mahdollistaa digitaalisen front-endin käyttöönoton nopeasti ja helposti tuomalla saumattoman prosessiautomaation ja yrityksen API-yhdyskäytävän, hallinnan ja kehityksen yhteen integraatiotyökaluun.  

Nordcloud Oy valittiin Vuoden Azure Infra and Data Modernization -kumppaniksi 

Julkipilveen erikoistunut Nordcloud palkittiin jo kolmatta kertaa peräkkäin vuoden kumppanina saavutuksistaan infran ja datan modernisoimisen parissa sekä Azure-migraatioissa. Manageroituna globaalina kumppanina Nordcloud on saavuttanut korkeimman tason kompetenssit useilla Azure-ratkaisualueilla. Nordcloudin “Ninjat” ovat hyödyntäneet Microsoftin liiketoimintayksiköitä ja teknologioita monipuolisesti toteuttaessaan asiakkaille liiketoimintaan ja dataan perustuvia muutoshankkeita ja auttaessaan siten asiakkaitaan menestymään. 

Zure Oy valittiin Vuoden sovellusinnovaatio- ja -modernisointi -kumppaniksi 

Zure on Suomen ensimmäinen yksinomaan Azureen keskittynyt Microsoft-kumppani jo vuodesta 2011. Yritys keskittyy asiakassovellusten modernisointiin Microsoft Azure -teknologioilla. Esimerkki Zuren osaamisesta on yhtiön Valmetille toteuttama maailmanluokan SaaS-ratkaisu, joka mahdollisti yhtiön liiketoiminnan skaalaamisen kohti vihreää teknologiaa. Zure uskoo, että maailma tarvitsee tulevaisuuden haasteet huomioon ottavaa ja vihreää teknologiaa. 

Fellowmind Finland Oy valittiin Vuoden älykkäät liiketoimintaratkaisut ja Dynamics 365 -kumppaniksi  

Fellowmindin missiona on saada ihmiset nauttimaan ja saamaan hyötyä teknologiasta erityisesti B2B-ympäristössä. Yritys on nostanut Business Application -liiketoimintansa uudelle tasolle keskittymällä valittuihin avaintoimialoihin ja edistämällä aktiivisesti Microsoft Cloud -investoinneista saatavia liiketoimintaetuja ja arvoa. Fellowmind on saavuttanut vuoden aikana merkittäviä asiakasvoittoja erityisesti valmistavassa teollisuudessa ja lisännyt osaltaan Dynamics 365:n tunnettuutta ja myyntiä Suomessa. Yritys ansaitsee tunnustusta myös Ponsselle toteutetusta poikkeuksellisen innovatiivisesta toiminnanohjausratkaisusta. 

Digia Oyj valittiin Vuoden Power Platform  -kumppaniksi 

Ohjelmisto- ja palveluyritys Digialla on 13 toimitusryhmää, jotka rakentavat Microsoftin pilviratkaisuja ja selkeää kasvua Azure- ja Dynamics-työkuormissa. Digia on ottanut suuren harppauksen M365 E5:een ja Sentineliin perustuvassa tietoturvassa. Lisäksi Digia toteuttaa aktiivisesti ja menestyksekkäästi Power Platform -ratkaisuja erilaisiin käyttökohteisiin. Esimerkiksi Päijät-Hämeen ja Kanta-Hämeen hyvinvointialueille Digia on toteuttanut Power Platformin avulla low-code-sovelluksia terveydenhuollon ammattilaisten arkea helpottamaan. 

Nixu Oyj valittiin Vuoden End to End Security  -kumppaniksi 

Vahva kumppanuus ja oikeat työkalut vahvistavat organisaatioiden turvallisuutta. Kyber- ja tietoturvan syväosaaja Nixu auttaa organisaatioita tekemään kyberavaruudesta turvallisen paikan ja siten varmistamaan liiketoiminnan resilienssin. Yhtiö on myös kehittänyt poikkeuksellisen SOC-toimintamallin Microsoft E5 Securityn ja Sentinelin avulla ja pystyy näin tarjoamaan kehittyneitä, hallittuja palveluita nykyisille ja tuleville asiakkaille. 

Sulava valittiin Vuoden Moderni työ  -kumppaniksi 

Sulava on keskittynyt tietotyön kehittämiseen, ja yhtiö valittiinkin jo neljättä kertaa peräkkäin Vuoden Moderni työ -kumppaniksi. Sulava on vuosia tehnyt uraauurtavaa työtä paremman työelämän ja työntekijäkokemuksen eteen ja ollut vahvasti mukana mullistamassa työn tekemisen tapoja Microsoft-teknologioiden avulla.  

Sulava parantaa työntekijöiden tuottavuutta ja sitoutumista auttamalla organisaatioita ottamaan käyttöön ja hyödyntämään kehittyneitä työvälineitä, kuten Microsoft Teams Premium, Viva, Teams Rooms ja OpenAI Azure Service. Sulava on sitoutunut edistämään digitaalista muutosta ja parantamaan organisaatioiden työntekijäkokemusta maailmanlaajuisesti. 

Tietoevry valittiin Vuoden terveydenhoitosektori -kumppaniksi 

Tietoevry voitti asiakkaakseen vuonna 2022 viisi uutta hyvinvointialuetta Suomessa. Yhtiö on myös parantanut merkittävästi Suomen terveydenhuoltojärjestelmän toimivuutta ratkaisuillaan. Yksi esimerkki tästä on Tietoevryn Data Platform for Health, toimialakohtainen data-alustaratkaisu, jonka avulla asiakas voi käynnistää matkansa kohti datavetoista terveydenhuoltoa. Ratkaisu hyödyntää Microsoftin huipputeknologiaa ja toimitetaan palveluna Azuresta. Data Platform for Health auttaa terveydenhuollon palveluntarjoajia rakentamaan omia monitoimittajaekosysteemejään ja hyödyntämään uusinta teknologiaa kääntääkseen datansa taakasta arvokkaaksi voimavaraksi. Ansioistaan Tietoevry voitti Suomen ensimmäisen Vuoden terveydenhoitosektori -kumppanin palkinnon. 

Accenture ja Avanade Oy valittiin Vuoden GSI Growth Champion  -kumppaniksi 

Accenturen ja Avanaden yhdistetty palvelukyky, globaali mittakaava ja yhteinen ratkaisukehitys auttavat asiakkaita selviytymään liiketoiminnan ja teknologian murroksista ja johtamaan muutosta omilla toimialoillaan. Yhtiöt palkittiin saavutuksistaan vuoden globaalin järjestelmäintegraattorin GSI Growth Champion -palkinnolla. Asiakkaat ympäri maailmaa saavat Accenturelta, Microsoftilta ja Avanadelta uusia strategioita ja toimialaratkaisuja, jotka edistävät innovaatioita ja kasvua digitaalisella aikakaudella.  

Jouni Heikniemi ja Jussi Roine valittiin Vuoden vaikuttajiksi 

Jouni Heikniemi ja Jussi Roine jakavat aktiivisesti tietoisuutta Microsoft-kumppanuudesta ja teknologia-alasta sosiaalisessa mediassa. Heidät nähdään usein Microsoftin tapahtumissa puhumassa, he pitävät blogeja, tekevät podcasteja ja toimivat muutenkin aktiivisesti Microsoft-ekosysteemissä. Heikniemi toimii tällä hetkellä Devisioona Oy:n toimitusjohtajana ja Roine Not Bad Security Oy:n toimitusjohtajana. Heille teknologia-ala on jatkuvaa oppimista: on tärkeää sietää epävarmuutta ja toimia oman osaamisen ulkorajalla. 

 

Tags: , ,